Peliyhtiö Next Games yhä tappiolla – panostaa uuteen tuoteportfolioon

Next Gamesin myynti romahti kolmannella vuosineljänneksellä.
Next Games The Walking Dead mobiilipeli peliyhtiö Next Games The Walking Dead mobiilipeli peliyhtiö

Next Games on suomalainen mobiilipelien kehittäjä, keskittyen lisensoituihin peleihin. Peliyhtiö kehittää ja julkaisee visuaalisesti näyttäviä ja mukaansatempaavia pelejä TV-sarjojen, elokuvien tai kirjasarjojen pohjalta.

Next Games on tullut tunnetuksi erityisesti lisenssistään julkaista The Walking Dead -televisiosarjaan perustuvia mobiilipelejä.

Yhtiö on ajautunut viime aikoina vaikeuksiin kannattavuutensa ja kassan riittävyyden kanssa. Viidessä vuodessa yhtiö on menettänyt markkina-arvostaan lähes 90 prosenttia.

Next Games haki sijoittajilta rahaa ja ratkaisua kassavaikeuksiinsa syyskuussa. Tuolloin yhtiön hallitus päätti ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella noin kahdeksan miljoonan euron merkintäoikeusannista nykyisille osakkeenomistajille annettavin merkintäetuoikeuksin.

Osakeanti antaa liikkumatilaa

Yhtiön liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 7,8 miljoonaa euroa, vertailukauteen nähden laskua oli 42 prosenttia. Liikevaihdon poikkeuksellisen korkeaan tasoon vertailukaudella vaikutti kuitenkin The Walking Dead: Our World -pelin lanseeraus.

Yhtiö sai kuitenkin reivattua tappioitaan pienemmiksi , sillä oikaistu liiketulos kasvoi 8,0 miljoonalla eurolla ja oli -1,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli -9,2 miljoonaa euroa.

Next Gamesin tomitusjohtaja Teemu Huuhtanen vakuutteli tulosraportissa omistajien sitoutumista yhtiön kehittämiseen.

”Olemme vuoden 2019 aikana ensin onnistuneesti tasapainottaneet yhtiön kulurakenteen, uudistaneet toimintamallimme ja projektin viimeisessä vaiheessa käynnistimme suunnitellusti merkintäoikeusannin. Olen erittäin tyytyväinen, että nykyiset omistajamme AMC Networks ja Jari Ovaskainen ovat sitoutuneita yhtiöön ja takasivat 8 miljoonan euron annin täysimääräisesti”,

Huuhtasen mukaan liikevaihdon kehitykseen kolmannella neljänneksellä vaikutti pelien käyttäjämäärien lasku. Vertailukauden liikevaihto oli myös huomattavan korkea heinäkuussa 2018 julkaistun The Walking Dead: Our World -pelin ansiosta.

Huuhtasen mukaan peliyhtiö on uudistanut voimakkaasti toimintaansa alkuvuoden aikana.

Live-pelieen yhdistetty keskimääräinen myynti päivittäistä aktiivista pelaajaa kohden (ARPDAU) kehittyi positiivisesti vuoden 2018 kolmanteen neljännekseen verrattuna ja nousi 0,22 eurosta 0,27 euroon eli 22,7 prosenttia, Huuhtanen kertoo. Nousuun vaikutti erityisesti Our World -peli, joka on onnistunut nostamaan ARPDAU-lukuaan 56,5 prosenttia vuoden 2018 kolmannelta neljännekseltä.

Aktiivisten päivittäisten käyttäjien määrä (DAU) laski kuitenkin edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen nähden. Vertailulukuun vaikutti toimitusjohtajan mukaan Our Worldin maailmanlaajuinen lanseeraus heinäkuussa 2018. Lanseerauksella oli huomattava hetkellinen vaikutus aktiivisten käyttäjämäärien nousuun, kun yhtiö panosti voimakkaasti pelin kasvattamiseen ensimmäisten viikkojen aikana.

Next Gamesin tiimi on keskittynyt Our World -pelin osalta alkuvaiheen kokemuksen uudistamiseen.

”Muutosten tavoitteena on että suurempi osa uusista pelaajista jäisi pelin pariin. Mikäli onnistumme saavuttamaan tämän tavoitteen ja ARPDAU pysyy stabiilina, meillä on mahdollisuus harkita pelin markkinoinnin hallittua skaalaamista ja tavoitella käyttäjämäärän nostamista.”

Uusia pelejä kehitysvaiheessa

Huuhtasen mukaan Next Games on jatkanut panostamista uuden tuoteportfolion rakentamiseen ja saanut prototyyppi- ja konseptointivaiheeseen useita uusia peliprojekteja uudistetun kehitysprosessin ansiosta.

”Mobiilipelien tekemisessä on tärkeää, että yhtiöllä on riittävästi uusia tuotteita eri kehitysvaiheissa, sillä alalle on tyypillistä, että vain osa kehitteillä olevista peleistä läpäisee testausprosessin ja julkaistaan.”

Kassatilanteen suhteen Next Games ei ole vielä kuivilla.

”Yhtiön täytyy onnistua seuraavaksi putkessa olevien pelien julkaisuissa tai muuten osakeannin myötä vahvistunut kassa alkaa heikentyä melko nopeasti”, arvioi Inderesin analyytikko Atte Riikola.

Riikolan mukaan Next Gamesin nykyinen kassatilanne mahdollistaa tulevien Blade Runner Nexus ja Stranger Things -pelien julkaisun, mutta liikkumavara epäonnistumisten varalle on silti hyvin rajallinen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Caverion

Kiinteistötekniikkaan erikoistunut Caverion teki odotetusti huikean tulosparannuksen

Seuraava artikkeli
Donald Trump woodoo-talous talouspolitiikka talous

Kommentti: Presidentti Trumpin kaatamisyritys on tuhoon tuomittu