Kommentti: Presidentti Trumpin kaatamisyritys on tuhoon tuomittu

Yhdysvalloissa demokraattinen puolue yrittää saada Trumpin pois virastaan virkarikoksen vuoksi. Yrityksen onnistumismahdollisuudet ovat vähäiset.
Donald Trump woodoo-talous talouspolitiikka talous Donald Trump woodoo-talous talouspolitiikka talous

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone äänesti torstaina presidentti Donald Trumpin virkarikostutkinnan jatkamisesta.

USA:n edustajainhuone päätti nyt virallisesti edetä seuraavaan vaiheeseen Trumpin virkarikostutkinnassa. Demokraattienemmistöinen edustajainhuone teki päätöksen äänin 232–196.

Tutkinnassa on tarkoitus selvittää, syyllistyikö presidentti käyttämään väärin virka-asemaansa. Trumpin väitetään painostaneen Ukrainaa tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin lahjontaepäilyjä. Trump uskoo Joe Bidenin käyttäneen väärin silloista virka-asemaansa suojellakseen poikaansa Hunter Bideniä talousrikostutkinnalta.

Virkarikostutkinta sai alkunsa nimettömän turvallisuuspalvelussa työskennelleen ilmiantajasta, jonka mukaan presidentti oli pyytänyt Ukrainaa sekaantumaan Yhdysvaltain seuraaviin presidentinvaaleihin. Ilmianto liittyi Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin 25. heinäkuuta käymään puhelinkeskusteluun.

Edustajainhuoneen äänestyksessä kahta demokraattiedustajaa lukuunottamatta kaikki demokraatit kannattivat päätöstä.

Demokraattien yhtenäinen linja ei ollut kenellekään yllätys. Oleellisempaa oli se, että republikaanien rivit olivat täysin yhtenäiset. Kaikki edustajainhuoneen republikaanit vastustivat päätöstä.

Mitä tämä tarkoitaa virkarikostutkinnan ja Donald Trumpin kannalta?

Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Trumpia on erittäin vaikea saada pois virasta virkarikostutkinnan kautta, mikäli tutkinnassa ei ilmene uusia aiempaa raskauttavampia todisteita.

Donald Trumpin viraltapano edellyttäisi 2/3-enemmistöä USA:n kongressin senaatissa. Toisin kuin edustajainhuoneessa, senaatissa on republikaanien enemmistö.

Eilen nähty republikaanien yhtenäinen linja pysyä presidentin tukena kielii siitä, että on hyvin epätodennäköistä, että senaatin republikaanisenaattorit toimisivat toisin. Republikaanit ovat yhtenäisenä Trumpin takana ja rivit ovat suorassa.

Niin kauan kuin Trumpin suosio pysyy republikaaniäänestäjien keskuudessa korkeana, eivät puolueen senaattorit uskalla nousta Trumpia vastaan.

Lokakuun alkupuolella presidentti Trumpin kannatus republikaaniäänestäjien keskuudessa oli peräti 87 prosenttia. Kannatus on säilynyt Ukraina-tapauksesta huolimatta yhtä korkeana koko kuluvan vuoden.

Donald Trump siis jatkaa virassaan vähintäänkin nykyisen neljä vuotta kestävän virkakautensa loppuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Next Games The Walking Dead mobiilipeli peliyhtiö

Peliyhtiö Next Games yhä tappiolla - panostaa uuteen tuoteportfolioon

Seuraava artikkeli
Jouko Pölönen Ilmarinen toimitusjohtaja

Eläkeyhtiö Ilmarinen ylsi 14,4 prosentin osaketuottoihin