Kiinalainen tekoäly-yhtiö Moonshot AI julkaisi heinäkuun puolivälissä uuden Kimi K3 -kielimallinsa, josta tuli hetkessä maailman suurin avoimen lähdekoodin tekoälymalli. Peräti 2,8 biljoonan parametrin malli kaventaa yhtiön mukaan eroa Yhdysvaltain johtaviin kehittäjiin.
Julkistus muistutti sijoittajia siitä, että tekoälykilpailu vain kiihtyy. Samalla se alleviivasi kysymystä, joka askarruttaa Wall Streetiä. Mitkä yhtiöt säilyttävät asemansa, kun teknologia mullistaa työn ja kulutuksen?
Yhdysvaltalaisen investointipankin Goldman Sachsin strategit tarjoavat kysymykseen vaihtoehdon. Strategi Ben Sniderin johtama tiimi nosti tuoreessa katsauksessaan esiin kolme sijoitusteemaa, jotka eivät nojaa tekoälyhuumaan. Niistä kiinnostavin on niin sanottujen elämysosakkeiden kori.
Teeman logiikka on selkeä. Konserttiin, risteilylle tai urheiluotteluun on mentävä itse, sillä tekoälyagentti ei voi kokea lomaa kenenkään puolesta.
Sniderin mukaan vahvan rakenteellisen kysynnän ja kohtuullisten arvostusten yhdistelmä tekee fyysisiä kuluttajakokemuksia tarjoavista yhtiöistä houkuttelevan sijoituskohteen.
Pankin seuloma 36 yhtiön joukko on tuottanut alkuvuonna noin 17 prosenttia. Tasapainotettu S&P 500 -indeksi on noussut samassa ajassa noin 10 prosenttia.
Disney-jättiläisestä painiviihteeseen
Goldman Sachsin listalle päätyi yhtiöitä neljältä toimialalta, ja jokaisen markkina-arvo ylittää kaksi miljardia dollaria.
Viihdeyhtiöiden tunnetuin nimi on Walt Disney. Vaikka yhtiö mielletään usein elokuvastudioksi ja suoratoistopalveluksi, sen tulosmoottori on nykyään elämyssegmentti, johon kuuluvat huvipuistot, hotellit ja risteilyliiketoiminta. Segmentti tuo leijonanosan konsernin liikevoitosta.
Mukana on myös konserttijätti Live Nation, joka järjestää kymmeniätuhansia tapahtumia vuodessa ja omistaa lipunmyyntipalvelu Ticketmasterin. Urheiluviihdettä edustaa TKO Group, jonka katon alla toimivat painiviihdejätti WWE ja vapaaotteluorganisaatio UFC.
Listalta löytyvät niin ikään formula ykkösen kaupalliset oikeudet omistava Liberty Media Formula One, Las Vegasin pallonmuotoisesta jättiareenastaan tunnettu Sphere Entertainment sekä Madison Square Garden Sports, joka omistaa koripalloliiga NBA:n New York Knicksin ja jääkiekkoliiga NHL:n New York Rangersin.
Hotelliketjuja, risteilyjä ja kasinoita
Hotellialalta koriin nousivat muun muassa Marriott, Hilton ja Hyatt. Ketjut ovat siirtyneet kevyeen franchising-malliin, jossa ne eivät juuri omista kiinteistöjä vaan keräävät lisenssimaksuja brändiensä alla toimivilta hotelleilta.
Risteilyvarustamot Royal Caribbean, Carnival ja Norwegian Cruise Line ovat purjehtineet koronavuosien kriisistä ennätystuloksiin, ja laivat kulkevat lähes täysinä. Joukkoon mahtuu myös jokiristeilyistä tunnettu, varakkaisiin ja varttuneempiin matkustajiin keskittyvä Viking.
Kasinoyhtiöistä Las Vegas Sands takoo tulosta Macaossa ja Singaporessa, kun taas MGM Resorts, Caesars Entertainmentja luksuskasinoistaan tunnettu Wynn Resorts hallitsevat Las Vegasin kasinokatua. Listalla on myös Churchill Downs, jonka omistama rata isännöi Yhdysvaltain kuuluisinta hevoskilpailua Kentucky Derbyä.
Neljännen ryhmän muodostavat vapaa-ajan palvelut. Edullisilla kuukausihinnoilla kasvanut kuntosaliketju Planet Fitness ja premium-saleihin keskittyvä Life Time hyötyvät hyvinvointibuumista. Vail Resorts myy kausikortteja kymmeniin hiihtokeskuksiinsa Pohjois-Amerikassa, ja SeaWorld-puistoistaan tunnettu United Parks & Resorts pyörittää huvi- ja vesipuistoja.
Arvostukset eivät ole karanneet
Korin mediaaniyhtiön yritysarvo on Sniderin mukaan noin 12-kertainen suhteessa seuraavien 12 kuukauden odotettuun käyttökatteeseen. Tasapainotettuun S&P 500 -indeksiin verrattuna arvostus on lähellä historiallista keskitasoa, mutta omaan sektoriinsa nähden elämysyhtiöt hinnoitellaan selvästi keskimääräistä edullisemmin.
Kuluttajaosakkeiden arvostukset ovat viime aikoina liikkuneet käsi kädessä kuluttajien luottamuksen kanssa. Se antaa teemalle lisäpotkua juuri nyt.
Michiganin yliopiston kuluttajaluottamusindeksi nousi heinäkuussa lukemaan 54,4, joka on korkein sitten helmikuun. Nousua vauhditti erityisesti bensiinin hinnan lasku.
Elämystalous kasvaa murroksen keskellä
Taustalla vaikuttaa pidempi trendi, jossa kuluttajat ja etenkin nuoremmat ikäluokat siirtävät kulutustaan tavaroista kokemuksiin. Pandemiavuosien jälkeen ilmiö on vain voimistunut, mikä näkyy konserttilippujen, risteilyjen ja urheilutapahtumien vahvana kysyntänä.
Elämysosakkeet eivät ole pankin ainoa tekoälyn ulkopuolinen suositus. Snider nostaa esiin myös tasaisen tuloskasvun yhtiöt, joiden arvostukset ovat painuneet historiallisen edullisiksi, sekä mahdolliset yritysostokohteet. Jälkimmäiset ovat päihittäneet laajan markkinan noin kahdeksalla prosenttiyksiköllä ensimmäisen vuosineljänneksen lopun jälkeen.
Strategien mukaan teemojen etu on siinä, että niiden korrelaatio pankin tekoälykoreihin ja momentum-osakkeisiin on vähäinen.
Jos tekoälyosakkeiden raju heilunta jatkuu, suojaa voi siis etsiä sieltä, minne algoritmit eivät yletä. Toisin sanoen konserttilavoilta, kasinoilta ja risteilyaluksilta.



