Mitä työhaastattelijat todella haluavat kuulla

”Millenium-nuoret eivät ole kovinkaan halukkaita kehumaan itseään.”

Olet ehkä huomannut, että työhaastatteluissa kysytään samoja kysymyksiä uudestaan ja uudestaan. Ennen kuin siis aloitat harjoittelemaan vastauksiasi peruskysymyksiin, kuten mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi, vastavalmistuneita auttava urakonsultointiyritys Raising the Bar -yrityksen perustaja Sandy Golinkin ehdottaa testaamaan erilaista taktiikkaa, raportoi New York Post.

Golinkin suosittelee keskittämään taustatyön ennen työhaastattelua yrityksen viimeaikaisiin uutisiin, sosiaalisen median päivityksiin ja tutustumaan haastattelijan LinkedIn profiiliin. Tietojen avulla voit räätälöidä vastauksesi yrityksen arvojen mukaisiksi ja osoitat haastattelijalle, että ymmärrät yrityksen mission ja sen aseman markkinoilla – ja että todella haluat työskennellä siellä.

Golinkin suosittelee valmistautumaan haastatteluun hyvin perusteellisesti. Hänen mukaan monet nuoret työnhakijat ovat tänä päivänä liiankin nöyriä.

”Millenium-nuoret eivät ole kovinkaan halukkaita kehumaan itseään”, Galinkin kertoo.

Omista vahvuuksistaan ei tarvitsekaan lähteä kerskailemaan, sillä lyhyt, informatiivinen ja napakka vastaus riittää. Golinkin paljastaa yleisimpien haastattelukysymysten takana olevan ajatteluprosessin ja vinkkaa, kuinka vastaat kysymyksiin onnistuneesti.

Kysymys: Nimeä kolme suurinta kilpailijaamme.

Huono vastaus: ”Yritykset, jotka varastavat asiakkaanne.”

Mitä sinun pitäisi sanoa: ”Tämän kysymyksen tarkoituksena on arvioida, kuinka asemoit yrityksen ja selvittää ymmärrätkö heidän mission”, sanoo Golinkin. Onnistunut vastaus on osoitus siitä, että olet valmistautunut haastatteluun.

Vastauksesi tulisi osoittaa, että ymmärrät yrityksen paikan markkinoilla, liiketoiminnan haasteet ja kuka yrityksen asiakas on. Esimerkiksi jos potentiaalinen työnantaja on luksushotelliketju, et voi nimetä kilpailijoiksi budjettihotelleja.

Kysymys: Minkä asioiden luulet edesauttaneen yhtiön viime viikon osakekurssin nousua?

Huono vastaus: ”En tiennyt, että olette julkinen yritys.”

Mitä sinun pitäisi sanoa: ”Jos olet työhaastattelussa julkisesti noteeratussa yhtiössä on oma häpeä, jos et tutkinut heidän osaketietoja etukäteen”, Golinkin sanoo.

Haastattelussa pitää tietää yhtiön perustiedot ja onko yritys listautunut pörssiin. Jos kuitenkaan et tiedä vastausta, voit kiertää kysymyksen seuraavaan tapaan: ”Tämä on erittäin hyvä kysymys. Tiedän, että markkinoilla meni hyvin viime viikolla ja olen iloinen, että yhtiönne hyötyi siitä.”

Kysymys: Mitä sellaista voit tehdä hyväksemme, mitä muut ehdokkaat eivät voi?

Huono vastaus: ”Olen ahkera työntekijä ja haluan työskennellä täällä.”

Mitä sinun pitäisi sanoa: On aikasi loistaa. Osoita, että ymmärrät mitä työhaastattelija etsii. Tarkista ennen haastattelua työilmoituksesta, mitä taitoja ja pätevyyksiä yhtiö etsii hakemaasi rooliin. Kerro vahvuuksistasi esimerkkien avulla sitoen ne yhtiön etsimiin taitoihin.

Kysymys: Jos voisit syödä illallista kenen tahansa kanssa, kuka se olisi ja miksi?

Huono vastaus: ”En ole varma, ehkä Antti Tuiskun kanssa.”

Mitä sinun pitäisi sanoa: Vastauksestasi käy ilmi kiinnostuksesi kohteet. Nimeä ihminen, joka on tehnyt jotain merkittävää alalla, jolle haet töihin. Jos haet töitä teknologiayritykseen, saattaisit sanoa että haluaisit tavata Steve Jobsin, Bill Gatesin tai Elon Muskin.

Kysymys: Keitä seuraat sosiaalisessa mediassa ja miksi?

Huono vastaus: ”Kardashianeita ja Taylor Swiftiä.”

Mitä sinun pitäisi sanoa: Samoin kuin edellisessä kysymyksessä, haastattelija haluaa kuulla, miten kiinnostunut olet alasta mille olet hakemassa töihin. Jos esimerkiksi olet hakemassa töihin sairaalaan, saattaisit sanoa että seuraat vaikuttavaa lääkäriä tai tutkijaa.

Kysymys: Onko sinulla jotain kysymyksiä meille?

Huono vastaus: ”Kuinka paljon saan lomapäiviä?”

Mitä sinun pitäisi sanoa: Ei kannata esittää kysymyksiä, joihin HR voi vastata. Golinkin suosittelee esittämään harkittuja ja älykkäitä kysymyksiä kuten: ”Mitä haasteita yrityksenne tulee kohtaamaan seuraavan kuuden kuukauden aikana?”

Lue myös: Näitä taitoja työntekijä tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (2) Katso kommentit (2)
  1. Ihan täyttä paskaa.’
    Kukaan Suomessa kysy tuollaisia typeriä juttuja haastattelussa. Sitten vielä tämä S Golinkin neuvoo valehtelemaan päin naamaa haastattelijalle.

    Aivan täyttä skeidaa tälläiset neuvot, älkää vaan ottako mallia työhaastatteluun.

    Terveisin: 200-220 henkilöä työllistävän yrityksen TJ

  2. Ei nämä jenkkiylöiselölle tarkoitetut suomeksi käännetyt rekryjutut vain toimi Suomessa.
    Iltalehdissä yrittävät aina samaa listaa suoltaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
USA Yhdysvallat talous sijoittaminen lippu

Danske Bank: Näissä sijoituskohteissa nyt paras tuottopotentiaali

Seuraava artikkeli
asuntosijoittaja vuokranantaja asunnot asuntosijoittaminen

Mitä asuntosijoittajan ja vuokranantajan tulisi tietää verotuksesta?