Dark Mode Light Mode

Uutiskirjeemme on uudistunut! Tilaa sähköpostiisi

F-Secure antoi tulosvaroituksen – dollari teki tepposet

Kyberturvayhtiö F-Secure laskee vuoden 2025 näkymiään liikevaihdon ja oikaistun EBITAn osalta,
varoitus varoitusvalo kriisi tulosvaroitus talousongelmat kassakriisi varoitus varoitusvalo kriisi tulosvaroitus talousongelmat kassakriisi

F-Secure laskee koko vuoden 2025 liikevaihdon ja oikaistun EBITAn ohjeistustaan. Tulosvaroitus sai yhtiön osakkeen jyrkkään laskuun keskiviikkona Helsingin pörssissä.

Uusissa näkymissään yhtiö odottaa vuodelle 2025 matalaa yksinumeroista liikevaihdon kasvua vertailukelpoisilla valuuttakursseilla. Oikaistun EBITA-marginaalin F-Secure odottaa olevan välillä 32 –35 prosenttia koko tänä vuonna.

Aiemmin helmikuussa yhtiö oli odottanut keskitason yksinumeroista liikevaihdon kasvua tälle vuodelle ja oikaistun EBITAn pysyvän viime vuoden tasolla tänä vuonna.

Uuden ohjeistuksen mukaan F-Securen liikevaihto tänä vuonna tulee olemaan 146-148 miljoonaa euroa ja oikaistu EBITA 47-52 miljoonaa euroa. Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 146 miljoonaa euroa ja oikaistu EBITA oli 52 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan operatiivisesti uusien palvelujen käyttöönotto Tier1 -asiakkailla on edennyt odotettua hitaammin.

Yhtiön mukaan lisäksi uusien Tier1 -sopimusten solmiminen sekä nykyisten että uusien kumppanien kanssa on viivästynyt kumppaneiden taholla useista syistä, kuten organisaatiomuutoksista ja prioriteettien uudelleen arvioinneista, resurssien saatavuudesta sekä muuttuneista liiketoimintasuunnitelmista johtuen.

F-Securen tier1-asiakkaat tarkoittavat yhtiön suurimpia ja strategisesti tärkeimpiä yhteistyökumppaneita, erityisesti maailman johtavia teleoperaattoreita ja viestintäpalveluiden tarjoajia, joilla on laaja asiakaskunta ja merkittävä markkina-asema. 

Yhdysvaltain dollarin yli 10 prosentin heikentyminen vuoden ensimmäisellä puoliskolla heijastuu F-Securen liikevaihdon kehitykseen voimakkaasti, aiheuttaen arviolta yli kolmen miljoonan euron negatiivisen vaikutuksen koko vuoden ennusteeseen verrattuna vuoden 2025 alun tasoon.

Koko alkuvuonna dollari on heikentynyt 11,6 prosenttia euroon nähden.

Uusi kannattavuusohjeistus perustuu liikevaihdon laskuun. Vaikka kustannusten hallinta on ollut tiukkaa, F-Securen liiketoimintamalli ei mahdollista liikevaihdon laskun täysimääräistä kompensaatiota pelkillä kustannussäästöillä.

Haasteista huolimatta F-Secure näkee kasvumahdollisuuksia, ja yhtiö suhtautuu tulevaan kasvuun luottavaisesti.

F-Secure odottaa kuluttajien tietoturvamarkkinoiden kasvavan keskitason yksinumeroista kasvua keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Yhtiö näkee mahdollisuuksia kasvaa markkinoita nopeammin keskittymällä kumppanikanavaan ja sulautettuun tietoturvaan ja huijaussuojaukseen liittyvään tarjontaansa.

Kasvua saattaa hidastaa kuluttajasentimenttiin tietyillä markkinoilla liittyvä epävarmuus ja yleinen talouden epävakaus.

Kumppaniliiketoiminnan ja erityisesti sulautettujen palveluiden odotetaan toimivan kasvuajureina F-Securelle vuonna 2025. Kasvun odotetaan kiihtyvän vuoden aikana, kun uudet kumppanit ja palvelut alkavat vähitellen tuottaa liikevaihtoa.

Suoramyyntiliiketoiminnan kasvun yhtiö odottaa olevan negatiivista, koska F-Secure jatkaa strategiaa, jossa se pitäytyy maksetusta asiakashankinnasta.

Bruttokatteen F-Secure odottaa olevan hieman alhaisempi kuin viime vuonna johtuen strategisten kumppaneiden sulautettujen ratkaisujen kasvusta. Niiden bruttokate on tyypillisesti matalampi kuin F- Securen Total -liiketoiminnassa.

F-Secure kehittää edelleen palvelu-, toiminta- ja tuotantovalmiuksiaan vastaamaan Tier 1 -kumppanien vaatimuksia. Näiden panostusten takia kulurakenne on aiempaa korkeampi.

Liiketoiminnan kasvaessa yhtiö odottaa hyödyntää jatkuvia palvelutasoinvestointeja laajemmalla kumppanipohjalla, mikä johtaa ajan mittaan positiiviseen oikaistun liikevoittomarginaalin kehitykseen.

F-Secure julkaisee tammi–kesäkuun 2025 osavuosikatsauksen 18. heinäkuuta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *