
Terveystalon osake on laskenut toukokuun huippuluvuista 9,4 prosenttia – siitä huolimatta, että yhtiön tammi-maaliskuun tuloraportti oli vahva ja ohjeistus koko vuodelle myönteinen.
Yhtiön oikaistu liikevoitto nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 19,2 prosenttia vertailukaudesta 47,8 miljoonaan euroon.
Kannattavuus vahvistui kaikissa kolmessa liiketoimintasegmentissä. Toimitusjohtaja Ville Ihon mukaan kysyntä pysyi korkeana, sairaustapausten määrä oli vertailukautta suurempi, operatiivinen tehokkuus parani ja kaupalliset toimenpiteet vaikuttivat positiivisesti Terveydenhuollon palveluiden kannattavuuteen.
Terveystalon Ruotsin liiketoiminnoissa tapahtui odotusten mukainen tuloskäänne heikkona jatkuneesta markkinaympäristöstä huolimatta, ja liiketoiminnan kannattavuus parani hieman suunnitellusti edenneen tulosparannusohjelman ansiosta.
Silti Ruotsin liiketoiminta on edelleen tappiollista. Yhtiö käynnisti vuoden 2023 neljännellä vuosineljänneksellä Ruotsin liiketoiminta-alueella tulosparannusohjelma, jolla Terveystalo tavoittelee rakenteellista muutosta vuonna 2025.
Terveystalon liiketoimintasegmenteistä terveydenhuollon palvelut ovat yhtiön tuloksen kannalta ylivoimaisesti tärkein liiketoiminta-alue. Segmentti tarjoaa Suomessa asiakkaille integroituja hoitopolkuja ennaltaehkäisevistä työterveyden palveluista perusterveydenhuollon ja erikoislääketieteen palveluihin, diagnostiikkaan ja päiväkirurgiaan.
Terveystalo on onnistunut tekemään kannattavuuskäänteen terveydenhuollon palveluissa, mutta pienemmissä liiketoiminnoissa ovat selkeät näytöt kannattavuusparannuksesta vielä näkemättä.
Yhtiö arvioi koko vuoden 2025 liikevaihdon kasvavan viime vuoden 1,34 miljardista eurosta, ja oikaistun liikevoiton olevan 10,7–11,8 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna se oli 10,5 prosenttia.
Terveystalon arviot perustuvat vakaaseen kysyntäympäristöön, työllisyystasoon ja tavanomaiseen sairastavuuteen. Ennusteiden mukaan Portfolioliiketoiminnot-segmentin ulkoistustoiminnan liikevaihto pienenee noin 25 miljoonaa euroa päättyvien sopimusten vuoksi. Kannattavuuden yhtiö arvioi vahvistuvan kaikissa liiketoimintasegmenteissä. Arvioissa ei ole huomioitu merkittäviä yritysostoja tai -myyntejä.
Yhtiö hakee kannattavaa kasvua kaikista asiakasryhmistä sekä useilta eri palvelualueilta. Viimeisimmässä Terveystalon pääomamarkkinapäivässä aikana nousi esille useaan otteeseen kolme ajuria, jotka ovat tukeneet Terveystalon kehitystä viimeisen reilun vuoden aikana, ja joiden yhtiön johto odottaa tukevan myös tulevaisuudessa. Nämä ovat Terveystalon integroidun hoidon malli, globaalit megatrendit sekä vahva taloudellinen asema.
Yhtenä Terveystalon keskeisenä osa-alueena on kasvattaa vakuutusliiketoimintaa kehittämällä uusia arvonluontiin perustuvia kumppanuusmalleja vakuutusyhtiöiden kanssa.
Lisäksi Terveystalo investoi orgaaniseen kasvuun muun muassa fyysisen verkoston ja digitaalisten palveluiden kautta.
Julkisrahoitteisella markkinalla yhtiö hakee kasvua uusista kumppanuuksista, henkilöstövuokrauspalveluista, digitaalisista ratkaisuista sekä verkoston kapasiteettimyynnistä. Lisäksi kuluttaja- ja yritysasiakkaissa yhtiö keskittyy kasvuun valituilla erikoisaloilla – kuten lasten terveyspalvelut, mielenterveys, ortopedia ja unilääketiede. Näillä alueilla Terveystalo näkee merkittävää potentiaalia niin asiakastarpeiden täyttämisessä kuin liiketoiminnan kannattavassa kasvussa.
Myös suunterveyden palveluissa tavoitteena on merkittävä kasvu.
Analyytikoiden konsensus odottaa Terveystalolta selvää tulosparannusta tänä vuonna. Osakekohtaisen tuloksen konsensusennuste tälle vuodelle on 0,85 euroa, kun viime vuoden toteuma oli 0,57 euroa.
OP arvio aamukatsauksessaan, että Terveystalon keskeiset marginaaliajurit, kuten hinnankorotukset ja palvelutarjoaman kohdistukset sekä säästöohjelma kantavat vielä loppuvuoden, koska esimerkiksi yritysasiakkaiden hinnat sovitaan tyypillisesti kalenterivuosittain. Pankki ei näe viimeaikaista kurssilaskua perusteltuna, ja siten osake tarjoaa hyvää tuottopotentiaalia.
OP toistaa Terveystalon ostosuosituksen, mutta laskemme tavoitehinnan 13,50 euroon aiemmalta 13,90 euron tasolta ennusteiden tarkentumisen myötä.



