Alkuvuoden varovaisuus on vaihtunut päättäväisyydeksi. Nordnetin neljännesvuosittain toteuttaman Pulssi-kyselyn mukaan suomalaissijoittajien luottamus omiin sijoituspäätöksiin sekä arviot lähikuukausien säästämismahdollisuuksista kohenivat molemmat selvästi maaliskuusta kesäkuuhun.
Sijoittajien itseluottamusta mittaava indeksi nousi 4,67:stä 4,76:een asteikolla 1–7. Kysymys mittasi vastaajien uskoa omaan kykyynsä valita uusia sijoituskohteita, ja nousu oli kolmen kuukauden takaiseen verrattuna selkeä, joskaan ei dramaattinen.
Nordnetin Suomen talousasiantuntija Jasmin Hamid pitää kehitystä osoituksena siitä, että sijoittajat ovat tottuneet geopoliittiseen epävarmuuteen entistä paremmin. Alkuvuoden varovaisuus on hänen mukaansa väistynyt, ja sijoittajat nojaavat jälleen vahvemmin pitkän aikavälin strategiaansa maailmanpoliittisista jännitteistä huolimatta.
Myös arviot omista taloudellisista mahdollisuuksista säästää tai sijoittaa seuraavan kolmen kuukauden aikana paranivat. Vastaava indeksi hyppäsi maaliskuun 4,99:stä kesäkuun 5,11:een ja ylitti näin viiden pisteen rajan.
Havainto sopii yhteen myös Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen kanssa. Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku nousi kesäkuussa toukokuun -10,5:stä -5,3:een, korkeimmalle tasolle sitten helmikuun 2022. Luku on yhä pitkän aikavälin keskiarvoa -2,9 heikompi, mutta suunta on sama kuin Nordnetin kyselyssä: usko sekä omaan että Suomen talouteen on vahvistunut kevään mittaan.
Nordnetin oma asiakasdata tukee kyselyn tulosta. Hamidin mukaan alkuvuoden vahva ostovirta on jatkunut yhtiön alustalla, ja sijoittajat ovat hyödyntäneet aktiivisesti parantunutta taloudellista liikkumavaraansa.
Tekoäly jättää muut sijoitusteemat kauas taakseen
Kyselyn avoimissa vastauksissa yksi teema nousee ylitse muiden: tekoäly. Termit ”AI” ja ”tekoäly” keräsivät kyselyssä selvästi eniten mainintoja, eikä mikään muu yksittäinen teema yllä lähellekään samaa suosiota.
Tekoälyilmiön syveneminen näkyy myös siinä, mitä muita sanoja vastaajat käyttivät. Myös ”teknologia” ja suoraan tekoälybuumin ytimeen kytkeytyvät ”puolijohteet” nousivat vastauksissa vahvasti esiin, mikä viittaa siihen, että kiinnostus on laajentunut yleisestä teemasta kohti sen taustalla olevaa arvoketjua.
”Tekoäly ei ole sijoittajille enää pelkkä etäinen tulevaisuuden visio, vaan se dominoi keskustelua ja sijoituspäätöksiä yksiselitteisesti. Pelkän yleisen tekoälypuheen lisäksi sijoittajia kiinnostaa nyt arvoketjun konkreettiset osat, kuten siruvalmistajat, puolijohteet ja energiantuotanto”, Hamid kuvailee muutosta.
Perinteisemmät sijoituskohteet eivät ole kadonneet listalta. ETF:t, sijoitusrahastot ja indeksirahastot pitävät edelleen pintansa suosittuina rakennuspalikoina.
Vastausten joukosta nousi esiin myös uusi yksittäinen nimi, avaruusteknologiayhtiö SpaceX. Sijoittajat seuraavat siis aktiivisesti myös tulevaisuuden megatrendeihin kytkeytyviä mahdollisia listautujia.
Kryptovaluutat säilyttivät niin ikään paikkansa puhutuimpien aiheiden joukossa.
Sukupuolten välillä selvä ero sijoitusvalinnoissa
Kysely paljastaa myös eron miesten ja naisten sijoitustottumuksissa. Jos vastaajat saisivat käyttöönsä ylimääräisen 1 000 euroa, miehet sijoittaisivat sen mieluiten kotimaisiin pörssiosakkeisiin ja ETF-rahastoihin, joita molempia suosisi 38 prosenttia miesvastaajista. Sijoitusrahastot keräsivät lähes yhtä paljon kannatusta, 37 prosenttia.
Naisten vastaukset painottuvat toisin. Yli puolet naisvastaajista, 53 prosenttia, ohjaisi ylimääräisen rahan sijoitusrahastoihin.
Talletustili ei sen sijaan houkuta kumpaakaan sukupuolta: sen valitsisi vain 13 prosenttia naisista, ja miehillä kiinnostus on käytännössä olematonta.
Ero ei ole uusi. Sama kuvio miesten ja naisten sijoituskäyttäytymisen välillä on toistunut aiemmissakin Pulssi-kyselyissä, ja se on linjassa myös Nordnetin muun asiakasdatan kanssa.




