Makrotalous

Handelsbanken: EKP:lla ei varaa koron nostoon lähitulevaisuudessa

Korot eivät lähde nousuun tänä ja ensi vuonna, arvioi Handelsbanken. Pankki perustelee näkemystään euroalueen korkotason ja työttömyysasteen käänteisellä riippuvuudella sekä heikolla talouskasvulla.

Euroopan keskuspankki ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittanut että työttömyysasteen vähentäminen kuuluisi sen tavoitteisiin. EKP on USA:n Fediä puhdasoppisempi keskuspankki, joka on pitänyt inflaation torjuntaa keskeisimpänä tavoitteenaan.

Handelsbanken nostaa kuitenkin markkinakatsauksessaan esille euroalueen korkojen ja työttömyysasteen yhteyden. Euroopan keskuspankin ohjauskorko on historiassa seurannut käänteisesti euroalueen työttömyysastetta.  Eli kun työttömyysaste on noussut, on korkotaso laskenut.

Tämä yhteys on Handelsbankenin käsityksen mukaan edelleen voimassa. Haasteeksi on muodostunut se, että korkotaso on jo hyvin lähellä nollarajaa, joten uusille koron alennuksille ole enää tilaa.

Työmarkkinoiden näkökulmassa rahapolitiikan keventäminen olisi kuitenkin tarvetta, koska euroalueen työttömyys on edelleen nousussa. Euroalueen kausitasoitettu työttömyysaste oli joulukuussa 2012 11,7 prosenttia.

Siksi EKP saattaakin vielä joutua turvautumaan kvantitatiiviseen elvytykseen, kuten USA:n keskuspankki on tehnyt, Handelsbanken ennustaa.

Perinteisesti talouskasvu on varmin työttömyyden taltuttaja. Talouskasvun tulee kuitenkin ylittää tuottavuuden kasvu, jotta se alentaisi työttömyysastetta. Handelsbankenin mukaan Euroalueella tarvitaan vähintään 2 prosentin talouskasvu jotta työttömyysaste lähtisi laskuun.

Mutta tuottavuuden ylittävää talouskasvua ei euroalueella ole näköpiirissä. Handelsbanken ennustaa euroalueen talouden kuitenkin supistuvan 0,3 prosenttia vielä vuonna 2013 ja kasvavan vasta vuonna 2014 – mutta silloinkin vain maltillisesti 1,2 prosenttia.

Talouskasvu ei siis vähennä työttömyyttä vielä ensi vuonnakaan. Jos siis koron ja työttömyysasteen käänteinen riippuvuus säilyy tulevaisuudessakin, kuten Handelsbanken väittää, voidaan tästä päätellä, ettei EKP lähde nostamaan korkotasoa tänä ja ensi vuonna.

”Vaikka talous palaisi kohtalaiseen kasvuun 2014–2017, on epätodennäköistä, että työttömyysaste laskisi alle 10 prosentin ennen vuotta 2016. Tämän seurauksena EKP:llä tuskin on koronnostovaraa ennen vuosia 2016–2017”, Handelsbanken ennustaa markkinakatsauksessaan.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös