Rahastotietoa

IndexHelsinki haastaa perinteiset sijoitusrahastot

sijoitusrahastotSuomen sijoituspalvelumarkkinoille saapunut uusi tulokas, IndexHelsinki luottaa aktiivisen salkunhoidon sijaan passiiviseen indeksijoittamiseen.

IndexHelsinki on Suomen ainoa suoraan indeksisijoittamiseen erikoistunut sijoituspalveluyritys. Yhtiö luottaa maailmalla valtavasti suosiotaan lisänneiden indeksiosuusrahastojen eli ETF:ien voimaan. Suomen sijoitusrahastomarkkinoilla ETF:t ovat loistaneet poissaolollaan.

Uuden toimijan sijoitusfilosofia perustuu niin sanottuun passiiviseen sijoittamiseen.

”Passiivisessa sijoittamisessa tunnustetaan sijoitusmarkkinoiden tehokkuus ja sijoitetaan valitun strategian mukaisesti ensisijaisesti indeksisijoittamisen periaattein”, yritys kertoo nettisivuillaan.

Passiivisessa sijoittamisessa ei siis yritetäkään voittaa yleisindeksiä jollain aktiivisen sijoittamisen menetelmällä, jolla sijoituskohteet valittaisiin. ETF-rahastojen avulla passiivinen sijoittaja hakee vain indeksin mukaista tuottoa.

IndexHelsinki lyttää kotisivuillaan perinteiset aktiivisesti hoidetut sijoitusrahastot maanrakoon.

”Maailmalla salkunhoitajien menestystä on tutkittu tutkimasta päästyä ja aina vastaus on sama, selvä enemmistö salkunhoitajista epäonnistuu vertailuindeksinsä voittamisessa”, IndexHelsingin toimitusjohtaja Esko Immonen kertoo blogissaan. Jos huomiodaan salkunhoidon kustannukset, on tilanne salkunhoitajien kannalta vieläkin huonompi.

Immosen esimerkki Suomen rahastomarkkinoilta on murskaava: Viiden vuoden vertailussa niistä 37 sijoitusrahastosta, jotka sijoittivat Suomen osakemarkkinoille, vain yksi tuotti Helsingin pörssin tuottoindeksiä paremmin. Loput rahastot joko hävisivät indeksille tai olivat lopettaneet toimintansa.

Aktiivisesti hoidetujen sijoitusrahastojen onnistumisprosentti oli siis vaivaiset 3 prosenttia, Immonen kertoo.

Syyt aktiivisen sijoittamisen epäonnistumiseen piilevät paitsi rahastopalkkioissa myös markkinoiden tehokkuudessa. Väärin hinnoiteltuja arvopapereita ei ole, tai niiden löytäminen millään systemaattisella menetelmällä on mahdotonta, Immonen tähdentää.

Maailma on täynnä sijoituskohteiden hinnoitteluvirheitä etsiviä sijoitusammattilaisia, joiden tulokset ovat Immosen mielestä laihoja.

”Yhden yksittäisen salkunhoitajan tai salkunhoitotiimin mahdollisuudet päihittää markkinat jäävätkin olemattomiksi. Itse asiassa tutkimukset paljastavat, että nekin salkunhoitajat, jotka näyttävät voittavan indeksin, onnistuvat siinä vain riskiä lisäämällä tai pelkällä tuurilla.”

3 Comments

  1. Sepeteus

    12.1.2014 at 18:25

    Ei tule menestymään. Näkyy käyttävän synteettistä replikointia kun esim. DB x-trackers on juuri pakon edessä siirtymässä myös fyysiseen eli oikeasti osakkeita omistavaan replikointiin. Vaikka vastapuoliriskiä kuinka vähätellään niin sijoittaja haluaa ymmärtää ETF:n rakenteen vaikka sitten tuotto aavistuksen vähenee (tai kustannus kasvaa). Johdannaisiin perustuvan ETF:n rakenteesta ei erkkikään ota selvää ja siksi niitä ei salkkuuni tule.

  2. Hannu Kahra

    21.1.2014 at 14:59

    IndexHelsinki ei käytä synteettistä eikä fyysistä replikointia, koska yritys ei laske liikkeelle ETF:iä. IndexHelsinki ainoastaan tarjoaa mahdollisuuden käyttää markkinoilla olevia ETF:ä salkun rakentamisessa.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös