
Wärtsilan saama nesteytetyn maakaasuterminaalin tilaus saattaa olla yhtiön avaus markkinoille jossa on kova kasvupotentiaali, arvioi Nordea.
Wärtsilä kertoi viime viikolla allekirjoittaneensa 100 miljoonan euron arvoisen nesteytetyn maakaasuterminaalin toimittamisesta Tornioon.
Wärtsilä arvioi tiedotteessaan nesteytetyn maakaasun odotetaan korvaavan öljyä ja muita polttoaineita maailmanlaajuisesti. Keskisuurten LNG-jakelujärjestelmien markkinapotentiaali on yhtiön mukaan merkittävä.
Vaikka saadun tilauksen summa on jo itsessään merkittävä Wärtsilän kannalta, on sen merkitys yhtiön kannalta kuitenkin kauaskantoisempi.
Nordea arvioi markkinakommenteissaan, että tilauksen tekee tärkeämmäksi se, että kyseessä on yhtiön uusi aluevaltaus. ”Terminaaleista saattaakin siis muodostua vielä kiinnostava uusi liiketoiminta-alue yhtiölle”, Nordea toteaa.
Nesteytetyn maakaasun markkinat ovat kovassa nousussa maailmalla Yhdysvaltojen liuskekaasuliiketoiminnan vuoksi. Nordean mukaan maakaasuun liittyvät liiketoiminnat tarjoavat Wärtsilälle houkuttelevia pitkän aikavälin näkymiä. Tästä syystä Wärtsilän osake on edelleen mukana pankin osakemallisalkussa, vaikka osakkeen kurssi onkin jo noussut voimakkaasti Rolls-Roycen ostotarjoushuhun vuoksi.
”Viime viikon rallin myötä osakkeen lyhyen aikavälin nousupotentiaali on tosin aiempaa rajallisempi osakkeen arvostuksen lähennellessä historiallisen vaihteluvälin yläreunaa”, Nordea toteaa.