Kuluttajapakkausyhtiö Huhtamäen osake on noussut häikäisevästi viime vuosina. Nordean mukaan yhtiö on silti edelleen omistamisen arvoinen.
Huhtamäki on ollut viime vuosina melkoinen menestystarina, jos mittariksi otetaan yhtiön markkina-arvon kehitys. Osake on noussut vuoden 2009 pohjista jo yli 500 prosenttia, ja viimeisten kuukausien aikana nousu on vain kiihtynyt.
Nordea arvioi markkinakommenteissaan, että osakkeen vahvasta menestyksestä voidaan kiittää yhtiön strategian onnistumista. Kasvun lisäksi Huhtamäki on omilla toimillaan vahvistanut asemaansa arvoketjussa ja vähentänyt riippuvuuttaan raaka-ainehintojen heilahteluista.
Viime vuonna Huhtamäki teki yritysjärjestelyitä, joiden ansiosta kehittyvien markkinoiden osuus liikevaihdosta nousee jo lähes 40 prosenttiin. Yrityskauppojen jälkeen Huhtamäki on entistä vahvemmin ruoka- ja juomapakkausyhtiö, Nordea arvioi.
Huhtamäki tavoittelee vähintään 5 prosentin orgaanista kasvua ja 8 prosentin liikevoittomarginaalia. Nordea uskoo tavoitteiden toteutumiseen. ”Keskiluokan vaurastumisesta hyötyvien kehittyvien markkinoiden osuuden kasvaessa näyttää myös liikevaihdon 5%:n kasvutavoite vähintäänkin saavutettavissa olevalta. Lisäksi yhtiöllä on vahva historia onnistuneista yritysostoista. Tarvittaessa Huhtamäellä on paukkuja yritysostoihin noin 400 miljoonan euron edestä”, pankki toteaa.
Huolimatta Huhtamäen osakkeen huikeasta kasvusta, pitää Nordea silti yhtiötä houkuttelevana sijoituskohteena:
”Huhtamäen osake on alkuvuonna noussut jo lähes 20 %, joten osakkeen hintaan on jo jonkin verran leivottu odotuksia. Arvostus ei kuitenkaan ole osakkeen noususta huolimatta riistäytynyt käsistä. Mielestämme Huhtamäki on edelleen kiinnostava ja omistamisen arvoinen osake, joka vallitsevassa matalan talouskasvun ympäristössä pystyy näyttämään vahvoja kasvulukemia vuosi vuoden jälkeen, ja vielä hyvällä ja paranevalla kannattavuudella.”