Indikaattorit

Teollisuuden tilaukset romahtivat syyskuussa

Syyskuussa tilaukset jäivät reippaasti viime vuodesta. Koko vuoden uusien tilausten määrä on kuitenkin kasvussa viime vuoteen verrattuna.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2015 syyskuussa 30,6 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Laskua selittää kuitenkin suurelta osin edellisen vuoden vastaavan jakson tilausten poikkeuksellisen korkea arvo, jonka taustalla oli muun muassa muutama suuri telakkateollisuuden tilaus.

Tammi-syyskuun aikana tilaukset kasvoivat 3,4 prosenttia edellisvuodesta.

Yritykset saivat syyskuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän vain tekstiiliteollisuudessa, toimialan tilaukset kasvoivat 4,3 prosenttia. Muilla teollisuuden toimialoilla tilausten arvo oli edellisvuotta pienempi. Metalliteollisuudessa tilaukset vähenivät peräti 38,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kemianteollisuudessa tilaukset laskivat edellisvuodesta 23,5 prosenttia ja paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 1,1 prosenttia.

Tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

Kommentoi
Ylös
>