Osakeanalyysit

Inderes: Sanoma ylitti matalalle asetetun riman

Mediakentän murroksesta kärsivä Sanoma julkaisi eilen aamulla hieman markkinoiden odotuksia paremman neljännen kvartaalin tuloksen.

Sanoman liikevaihto laski noin 10 prosenttia 409 miljoonaan euroon. Myynti oli analyysitalo Inderesin odotuksia heikompi. Konsernirakenteen muutoksilla oikaistuna Sanoman liikevaihto laski puolestaan kolme prosenttia.

Oikaistu liikevoitto oli -8,9 miljoonaa euroa neljännellä kvartaalilla ja se ylitti sekä Inderesin että konsensuksen ennusteet.

Suurin positiivinen yllättäjä Q4-tuloksessa oli Media Suomi, Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessa.

”Segmenteistä Media Suomi pystyi hyvään tulokseen, kun mainosmyynti oli odotuksia parempi ja säästöohjelma alkoi näkyä tuloksessa”, analyysitalo toteaa.

Sanoman toimitusjohtajan, Susan Duinhovenin mukaan verkko- ja mobiilimyynnin vakaa kasvu jatkui vuonna 2015. Uuden median myynti kasvoi, ja sen osuus Media Finlandin liikevaihdosta on jo 38 prosenttia.

Sanoman hallituksen 0,10 euron osinkoehdotus sekä yhtiön ohjeistus olivat linjassa Inderesin kanssa.

Sanoma ohjeistaa rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon kehityksen olevan edellisvuoden tasolla tai paranevan ja oikaistun liikevoittomarginaalin olevan yli 7 prosenttia. Ohjeistus on Inderesin odotuksien mukainen.

Sanomalla on käynnissä 50 miljoonan euron kustannussäästöohjelma, jonka se aloitti kesällä 2015. Säästöillä mediayhtiö pyrkii tehostamaan konsernin, sekä Media Suomen toimintoja. Kustannussäästöjen täyden vaikutuksen Sanoma ennustaa toteutuvan vuonna 2016.

Inderesin suositus Sanomalle on edelleen ”Vähennä” ja tavoitehinta on 3,80 euroa. Myös muut analyytikot ovat Sanoman suhteen edelleen epäileväisiä. Reutersin tietokannan mukaan kahdeksasta Sanomaa seuraavasta analyytikosta neljä antaa “Pidä”-suosituksen ja neljä antaa “Vähennä”-suosituksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös