Talouskasvu hidastuu, kun Kiinan viranomaiset yrittävät pienentää maan luottokuplaa. Paolinin mukaan tähän mennessä rahapolitiikan kiristykset eivät ole aiheuttaneet liian suurta vahinkoa kiinalaisten vientituotteiden terveen kysynnän ansiosta.
Jos Trump ottaa käyttöön uusia protektionistisia toimenpiteitä, kehittyvien markkinoiden ja muun maailman talousnäkymät himmenevät.
Pictet on vähentänyt ylipainoa eurooppalaisissa osakkeissa ja on varovainen yhdysvaltalaisten osakkeiden suhteen hiljattaisesta korjausliikkeestä huolimatta.
Euroopan talousindikaattorit alkavat osoittaa tasaantumisen merkkejä, ehkä väliaikaisena reaktiona viime aikoina nähtyyn volatiliteettiin, mutta kuitenkin sen verran, että on syytä varovaisuuteen, Paolini toteaa.
Viime aikojen myyntipuuskasta huolimatta yhdysvaltalaiset osakkeet tarjoavat vielä vähemmän arvoa kuin kolme kuukautta sitten, kun taas yritysten tulosten konsensusennusteet vaikuttavat ylioptimistisilta. Paolinin mukaan tarvitaan dollarin arvon merkittävä aleneminen, jotta tulosten kasvu toisi positiivisia yllätyksiä. Jenkkimarkkinoilla on rankaistu huonoista tuloksista kovalla kädellä.
Päästrategin mukaan japanilaiset osakkeet näyttävät houkuttelevammilta kuin yhdysvaltaiset ja eurooppalaiset sekä arvostusten että lyhyen aikavälin kasvunäkymien valossa, kun Japanin talouskasvu kiihtyy osittain vientikysynnän ansiosta.
Toimialoilla syklisillä osakkeilla näyttää edelleen olevan jonkin verran nousuvaraa ennen kuin joukkolainojen nousevat tuotot ja taloussuhdanteen kääntyminen muuttavat sentimenttiä defensiivisiä osakkeita suosivaksi, Paolini uskoo. Finanssisektorin osakkeet ovat edelleen Pictetin suosikkeja, koska pankit hyötyvät kohonneista koroista.
Pictetin allokaatiosuositukset ovat seuraavat:
- Osakkeet neutraalissa painossa ja joukkolainat alipainossa
- Korkotuotteissa edelleen alipaino high yield -lainoissa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Nostettu painoa japanilaisissa valtionlainoissa ja jenissä.
- Erot high yield -joukkolainamarkkinoilla ovat alkaneet kasvaa. Lisääntyvät inflaatiopaineet ja spekulaatiot Fedin koronnostotahdin nopeutumisesta ovat kannustaneet sijoittajia vähentämään sijoituksiaan alhaisen riskiluokituksen lainoihin viime viikkoina.
- Valuutoissa Pictet on lisännyt sijoituksia Japanin jenimääräisiin arvopapereihin. Jenin taipumus vahvistua taloudellisesti epävarmoina aikoina tarjoaa hyvän suojauksen äkillisille markkinavolatiliteetin nousuille, joista saatiin esimerki helmikuun alussa. Japanin keskuspankin merkittävästi vähentyneet joukkolainojen ostot lisäävät myös painetta jenin nousulle.
Lähde: Cocomms Oy