Senttiosake Uutechnic rajussa nousussa Helsingin pörssissä

Yhtiö aikoo jakaa pitkästä aikaa osinkoja.

Uutechnicin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2019 kertynyt voitto lisättäisiin kertyneisiin voittovaroihin ja että yhtiökokouksen vahvistaman taseen perusteella jaettaisiin voittovaroista osinkoa 0,01 euroa osaketta kohti. Osingonjaon täsmäytyspäivä olisi 2. heinäkuuta ja osinko maksettaisiin 9. heinäkuuta 2020.

Yhtiö on maksanut osinkoa viimeksi vuodelta 2008. 

Uutechin osakekurssi on kivunnut viime keskiviikosta lähtien nyt 33 prosenttia.

Uutechnic edistää kaivos- ja hydrometallurgisenteollisuuden sekä lannoite- ja muun kemianteollisuuden, kuin myös metsä-, elintarvike ja ympäristöteknologian tuotantoprosesseja kehittämällä ja tuottamalla laitteistoja ja palveluja, jotka tehostavat tuotantoa ja parantavat tuotteiden laatua ja kilpailukykyä.

Uutechnic Groupin strategisena tavoitteena on tuottaa asiakkailleen lisäarvoa kehittämällä korkeatasoisia ja kokonaisvaltaisia teknologiaratkaisuja ja prosessipalveluja, jotka parantavat asiakkaiden ydinprosesseja, laatua ja kilpailukykyä. Nasdaq Helsingissä listattuna oleva emoyhtiö Plc Uutechnic Group Oyj toimii konsernissa tukipalveluiden tuottajana tytäryhtiöilleen.

Uutechnicin liikevaihto tammi-maaliskuussa nousi 3,9 miljoonaan euroon, kun se vuosi sitten oli 3,8 miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 0,0 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli -0,2 miljoonaa euroa.

Koronavirus ei vaikuttanut kovin paljon Uutechin liiketoimintaan kuluneella vuosineljänneksellä. Korona kuitenkin viivästyttää kehityshankkeita ja vaikeuttaa jossain määrin normaalia liiketoimintaa lisäten riskejä.

Yhtiö toistaa vuoden vaihteen näkymänsä, jossa olemme kannattavampia jo kuluvana vuonna, mutta suurempaan kasvu- ja kannattavuusloikkaan yhtiö uskoo vasta vuoden 2020 jälkeen.

Vuoden 2019 aikana Uutechnic otti ratkaisevat askeleet keskittyäkseen omaan erityisosaamiseensa ja ydinliiketoimintaansa, sekoitusteknologiaan. Kesäkuussa 2019 konserni myi Kokkolassa sijaitsevan AP-Tela Oy:n osakekannan kotimaiselle alan yritykselle.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
rahastopääomat rahastoluokat rahastomerkinnät sijoittaminen rahastosijoittaminen

Korkorahastot suosiossa toukokuussa – varautuvatko rahastosijoittajat koronakriisin toiseen aaltoon?

Seuraava artikkeli

Maailmanpankki arvioi globaalin talouskasvun supistuvan kuluvana vuonna 5,2 prosenttia