Rahastotietoa

Korkorahastot suosiossa toukokuussa – varautuvatko rahastosijoittajat koronakriisin toiseen aaltoon?

rahastopääomat rahastoluokat rahastomerkinnät sijoittaminen rahastosijoittaminen

Suomalaisten rahastosijoittajien varat hakeutuivat toukokuussa turvasatamina pidettyihin rahastoluokkiin.

Toukokuussa Suomeen rekisteröityihin rahastoihin sijoitettiin nettomääräisesti yhteensä 480 miljoonaa euroa. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuun lopussa 115 miljardia euroa.

Eniten rahastopääomia keräsivät pitkän koron rahastot, joihin suomalaiset sijoittivat yhteensä 435 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Myös Lyhyen koron rahastot keräsivät lähes yhtä paljon pääomia. Niihin kertyi 425 miljoonaa euroa uusia sijoituksia.

Yhdistelmärahastoihin sijoitettiin 134 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 5,0 miljoonaa euroa uusia varoja.

Osakerahastot eivät olleet rahastosijoittajien suosiossa, sillä niistä lunastettiin 518 miljoonaa euroa pääomia.

Koronapandemiasta johtuvia varotoimenpiteitä on alettu toukokuussa asteittain purkaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kuitenkin reaalitaloudessa ongelmat sen sijaan jatkuivat, mikä näkyi esimerkiksi Euroopassa ostopäällikköindeksien romahduksena.

”Suomessa talous painui jo alkuvuonna taantumaan. Pandemian ja siihen liittyvien sulkutoimien talousvaikutukset tulevat siten olemaan vakavat. Sijoittajien katse on jo siirtynyt pandemian toiseen aaltoon ja sen arvioituihin vaikutuksiin”, arvioi asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.

Finanssialan mukaan lyhyen koron rahastoihin sijoitettiin pitkästä aikaa uusia varoja. Kun kriisin syvin vaihe näyttää olevan ohitettu, on käteisvarojen suuri tarve poistunut.

Suomeen rekisteröidyistä osakerahastoista kaikista muista rahastoluokista paitsi Pohjoismaihin sijoittavista rahastoista. Pohjoismaihin sijoittaviin rahastoihin sijoitettiin 8,0 miljoonaa euroa uusia pääomia. Eniten toukokuussa osakerahastoista menettivät pääomia Pohjois-Amerikan osakerahastot.

Toukokuun rahastoliikkeet näyttävät siis viittaavan siihen, että rahastosijoittajat kaihtavat riskiä. Toisaalta kesäkuussa näyttää siltä, että riski on jälleen maistumassa.

Siitä kertoo esimerkiksi, se että USA:n pienyhtiöiden Russell 2000 -osakeindeksi on kivunnut jo 1507 pisteeseen, eli se on noussut pohjilta jo 55 prosenttia vajaassa kolmessa kuukaudessa.

Riskinottohalukkuuden kasvu on näkynyt parin viime viikon aikana myös kehittyvien maiden valuuttojen vahvistumisena, Brasilian ja Venäjän pörssin nousuna sekä kasvavina sijoitusvirtoina riskiyrityslainarahastoihin, kertoo Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava pankin viikkokatsauksessa.

Lue myös tämä: Rahastosäästäminen – 7 aloittelijan tekemää virhettä

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös