Oma talous

Yli 60 000 suomalaisella on velkaa vähintään 300 000 euroa

asuntolaina asuntovelat kotitaloudet talous

Pääkaupunkiseudulla on kotitalouksilla suurimmat asuntovelat, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan asuntovelallisilla asuntokunnilla oli vuonna 2019 asuntovelkaa keskimäärin 102 240 euroa, ilmenee Tilastokeskuksen velkaantumistilastosta. Edellisvuodesta keskimääräinen asuntovelka kasvoi reaalisesti 1,2 prosenttia.

Eniten asuntovelkaa oli pääkaupunkiseudun asuntokunnilla, keskimäärin 148 500 euroa. Pääkaupunkiseudulla asuntovelat kasvoivatkin eniten, 3,4 prosenttia edellisvuodesta.

Muualla Suomessa muutokset keskimääräisissä asuntoveloissa olivat pieniä. Vähiten asuntovelkaa oli Pohjois- ja Itä-Suomen asuntovelallisilla, keskimäärin 81 700 euroa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 Suomessa oli 1,45 miljoonaa asuntokuntaa, joilla oli velkaa. Velallisia asuntokuntia oli siten hieman yli puolet, 53 prosenttia kaikista asuntokunnista. Velkaa niillä oli yhteensä lähes 127 miljardia euroa, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Asuntokuntien veloista oli asuntovelkaa 90 miljardia, elinkeinotoimintaa ja tulonhankintaa varten otettua velkaa 8,9 miljardia ja muuta velkaa 28 miljardia euroa. Muu velka käsittää kulutukseen ja suurehkoihin hankintoihin otetut velat sekä opintovelat.

Neljänneksellä velallisista asuntokunnista oli velkaa korkeintaan 10 000 euroa ja puolella korkeintaan 50 000 euroa vuonna 2019. Asuntokuntia, joilla oli velkaa vähintään 200 000 euroa, oli 166 700 eli 6,1 prosenttia kaikista ja 11,5 prosenttia velallisista asuntokunnista.

Edellisvuodesta niin velkaisten asuntokuntien lukumäärä kasvoi neljä prosenttia.

Vähintään 300 000 euroa velkaa oli 60 300 asuntokunnalla eli 2,2 prosentilla kaikista ja 4,2 prosentilla velallisista asuntokunnista. Näiden asuntokuntien määrä kasvoi seitsemän prosenttia edellisvuodesta.

Kolmanneksella kaikista asuntokunnista eli lähes 876 000 asuntokunnalla oli asuntovelkaa. Asuntovelallisia asuntokuntia oli jokseenkin yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

Useimmiten asuntovelkaisia olivat asuntokunnat, joiden viitehenkilö oli 35–44-vuotias. Sen ikäisten asuntokunnista 60 prosentilla oli asuntovelkaa. Harvinaisimpia asuntovelat olivat nuorimmilla ja vanhimmilla asuntokunnilla: alle 25-vuotiaiden asuntokunnista seitsemällä ja vähintään 65-vuotiaiden asuntokunnista 11 prosentilla oli asuntovelkaa vuonna 2019.

Asuntovelat olivat yleisiä asuntokunnilla, joissa oli lapsia. Asuntokunnista, joissa oli kaksi aikuista sekä lapsia, 71 prosentilla oli asuntovelkaa. Asuntovelkaa niillä oli keskimäärin 138 700 euroa vuonna 2019.

Asuntovelallisilla yksinhuoltajaperheillä asuntovelkaa oli keskimäärin 92 140 euroa. Asuntovelallisilla lapsettomilla kahden aikuisen asuntokunnilla asuntovelkaa oli keskimäärin 89 300 ja yhden hengen asuntokunnilla 69 520 euroa.

Vertaile Suomen parhaita luottokortteja

  • Mikä on luottokortti?
  • Mitä etuja luottokortilla saa?
  • Erilaiset luottokorttityypit
  • Näin haet luottokorttia

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös