Sijoittajan verotus

Veronmaksajien Lehtinen: Hallitus paisuttaa veroja turhaan

Menokehysten ylittäminen puolella miljardilla eurolla vielä vuonna 2023 on kummallista, ihmettelee Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja.

Hallituksen yhdeksän päivää jatkunut kiistely kehysriihestä päätyi lopulta sopuun. Hallituspuolueet sopivat, että valtion menokehys ylittyy 900 miljoonalla eurolla vuonna 2022 ja 500 miljoonalla eurolla vuonna 2023. Samalla julkisen talouden menoja leikataan 370 miljoonaa euroa vuonna 2023.

Valtionvelan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen nousee koko kehyskauden. Vuonna 2025 valtionvelan arvioidaan olevan noin 167 miljardia euroa, mikä on noin 59 prosenttia suhteessa BKT:hen.

Tiedossa on myös veronkorotuksia.

Hallituspuolueet sopivat, että veroihin tulee 100–150 miljoonan euron korotukset. Tarkemmat yksityiskohdat selviävät syksyn budjettiriihessä. mutta niiden yksityiskohdista päätetään syksyn budjettiriihessä.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen päätöksiä huonosti mitoitettuina ja ajoitettuina. Menokehysten ylittäminen puolella miljardilla eurolla vielä vuonna 2023 on kummallista, koska talouden arvioidaan tuolloin olevan jo vahvassa vedossa.

”Menokehykset paukkuvat näköjään aina, oli ajat hyvät tai huonot”, Lehtinen toteaa.

Menojen jatkuva paisuttaminen velkarahalla on Lehtisen mielestä yleensäkin väärä tapa vastata julkisen talouden kestävyyshaasteisiin, ja aivan erityisesti näin on vahvan talouskasvun vuosina.

”Näköpiirissä oleviin menopaineisiin pitäisi löytää rahat normaalien kehysten sisältä, eikä aiemmin sovittuja kehyksiä miljardikaupalla väljentämällä.”

Myös verotuksen osalta kehysriihen linjaukset jättävät toivomisen varaa. Hallitus päätti jälleen uusista veronkiristyksistä, vaikka talouden terveen ja pitkäjänteiseen kasvun perustaksi verotusta pitäisi päinvastoin asteittain keventää.

Lehtisen mukaan verotuksen kiristämisen merkeissä taivalletaan näköjään vielä vaalikauden loppuvuodetkin. Tämä on hänen mielestään hallitukselta uusi lisäaskel väärään suuntaan.

”Hallitus kiristää verotusta nyt syyttä suotta. Kun samalla menoja edelleen tuntuvasti paisutetaan, kiristyslinjan jatkaminen on outo ratkaisu.”

Yksi selkeä valopilkku Lehtisen mielestä hallituksen verolinjauksista kuitenkin löytyy. Hallitus linjasi kotitalousvähennyksen ”merkittävästä” korotuksesta muun muassa kotitaloustyön sekä hoiva- ja hoitotyön osalta kahdeksi vuodeksi.

”Kotitalousvähennyksen merkittävä kohentaminen on myönteinen linjaus, jolla torjutaan harmaata taloutta ja edistetään työllisyyttä kotitalouspalvelujen toimialalla”, Lehtinen kiittää.

Pieni myönteinen veromuutos on myös työsuhdeautojen verotuksen korjailu huojentamalla hybridiautojen ja vähäpäästöisten autojen verotusarvoa luontoisetujen arvostamisperusteissa. Tätä verohuojennuksen laajentamista täyssähköautoista myös hybridiautoihin on Veronmaksajien keskusliitto mys kuuluttanut, joten korjaus on Lehtisen mukaan tervetullut.

Pääomatulojen verotuksen ja yhteisöverotuksen rakenteellista kehittämistä päätettiin erikseen selvittää.

”Odotan mielenkiinnolla tämän selvityksen tuloksia”, Lehtinen toteaa.

Kommentoi
Ylös
>