Yritysuutiset

Next Games rahoittaa kasvua pääomistajan myöntämällä lainalla

Next Games, ja yhtiön suurin omistaja sopivat kolmen miljoonan euron lainasta Stranger Things: Puzzle Tales -pelin kasvun tukemiseksi.

Peliyhtiö Next Games kertoo tiedotteessaan sopineensa yhteensä kolmen miljoonan euron lainasta yhtiön kasvustrategian tukemiseksi. Lainan antaja on Yhtiön suurin omistaja, hallituksen jäsen ja lähipiiriläinen, Jari Ovaskainen. Yhtiön hallitus päätti kokouksessaan 25.10.2021 hyväksyä lähipiirilainan ehdot.

Next Games on lisensoituihin peleihin keskittyvä mobiilipelien kehittäjä ja julkaisija sekä ensimmäinen Suomessa pörssiin listautunut mobiilipeliyritys. Yhtiö tunnetaan erityisesti The Walking Dead -peleistään. Yhtiö kehittää useaa uutta suosittuihin viihdebrändilisensseihin perustuvaa peliä, kuten Netflixin 80-luvun kauhudraamasarjaan, Stranger Thingsiin, perustuvaa Stranger Things: Puzzle Tales -peliä ja Blade Runner -elokuviin perustuvaa Blade Runner Rogue -peliä.

Laina on yhtiön nostettavissa osissa tai kokonaisuudessaan 31.10.2021 alkaen. Viimeinen erä on nostettava 30.11.2023 mennessä. Laina-aika on enintään kahdeksan vuotta ensimmäisestä mahdollisesta nostopäivästä lukien, ja se on maksettava kokonaisuudessaan takaisin 1.12.2029 mennessä. Lainan vuosikorko on kuusi prosenttia. Lainan antajalla ei ole oikeutta muuntaa lainaa osittain tai kokonaan osakkeiksi. Laina on vakuudeton ja Yhtiön hallituksen arvion mukaan vallitsevien markkinaehtojen mukainen.

Uusi peli vaatii pääomia

Lainan tarkoituksena on tukea ja laajentaa Next Gamesin kasvustrategiaa.

Yhtiö aikoo käyttää lainavarat kokonaisuudessaan uuden Stranger Things: Puzzle Tales -pelin liikevaihdon kasvattamiseen ja markkinointitoimenpiteisiin. Laina mahdollistaa yhtiön kasvustrategian rahoittamisen kannattavasti, tarpeen vaatiessa pelin nopeamman kasvattamisen sekä varmistaa optimaalisen taserakenteen.

Next Gamesin toimitusjohtaja Teemu Huuhtanen kertoo, että Jari Ovaskainen on ollut oleellinen osa Next Gamesin tarinaa, tuoden yhtiön tueksi mukanaan vuosikymmenien kokemuksen menestyvistä kasvuyhtiöistä.

”Jarin osaaminen ja vankkumaton tuki yhtiön johdolle on ollut, ja tulee myös jatkossa olemaan, tärkeässä osassa kasvutarinamme jatkoa. Stranger Things: Puzzle Talesin pelaajien sitoutuminen ja pelin tuottokyky näyttävät olevan rohkaisevalla tasolla, odotuksiemme mukaisesti. Lainavaroin yhtiön on mahdollista hallitusti kasvattaa peliä päämarkkinoillamme nopeassakin tahdissa tarpeen vaatiessa.”

Jari Ovaskaisen mukaan Next Games on osoittanut kykenevänsä luomaan maailman tunnetuimpien viihdebrändien pohjalta autenttisia mobiilipelikokemuksia.

”Yhtiön strategia on vakaalla pohjalla ja olen mielelläni tukemassa yhtiötä sen seuraavassa luvussa”, Ovaskainen toteaa.

Yhtiö odottaa positiivista käyttökatetta

Next Games joutui rahoitusvaikeuksiin syyskuussa 2019, jolloin peliyhtiö haki kassavaikeuksiinsa lisää pääomia noin kahdeksan miljoonan euron merkintäoikeusannilla nykyisille osakkeenomistajille.

Myöhemmin maaliskuussa 2021 Next Games keräsi osakeannilla kasvurahoitusta 4,2 miljoonaa euroa.

Yhtiön tammi-kesäkuun liiketoiminnan nettorahavirta pysyi positiivisena ja oli 0,6 miljoonaa euroa. Next Games jatkoi voimakasta panostamista tuotekehitykseen. Raportointikaudella investointien rahavirta oli 3,6 miljoonaa euroa negatiivinen. Suurin osa investoinneista olivat peleihin liittyviä tuotekehitysmenoja, sekä lisenssimaksuja.

Rahat- ja pankkisaamiset raportointikauden lopussa laskivat 1,6 miljoonaa euroa ja olivat 4,9 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on solminut raportointikaudella uuden 0,9 miljoonan euron käyttämätön luottolimiitti, joka ehtojen
mukaisesti on mahdollista tuplata tarpeen mukaan skaalaustarkoituksiin.

Kun näihin lasketaan mukaan uudesta lainasta saatava pääoma, ei yrityksellä ole lähiaikoina kassahaastetta kuten vuonna 2019.

Tälle vuodelle Next Games arvioi arvioi liikevaihdon kasvavan vähintään 40 miljoonaan euroon vuonna 2021. Yhtiö tavoittelee kannattavaa kasvua koko vuoden käyttökatteen ollessa positiivinen.

Jari Ovaskainen perusti vuonna 1999 IOboxin, suomalaisen internet-portaalin. IObox myytiin seuraavana vuonna Terra Mobilelle (Telefonica) 230 miljoonalla eurolla käteisellä. IOboxin jälkeen Ovaskainen oli Supercellin ensimmäisiä rahoittajia, ja myi osuutensa kolmen miljardin valutaatiolla Soft Bankille vuonna 2013. Samana vuonna Ovaskainen sijoitti ensimmäisen kerran Next Gamesiin.

Ovaskainen valittiin Euroopan Business Enkeliksi vuonna 2014. Next Games listattiin Helsingin pörssiin Suomen ensimmäisenä peliyhtiönä vuonna 2017. Ovaskainen osallistui antiin ja on sittemmin sijoittanut yhtiöön kahdesti: vuonna 2019 ja 2020.

Ovaskaisen omistusosuus Next Gamesista oli kesäkuun lopussa 2021 lähes 29 prosenttia.

Kommentoi
Ylös
>