Talouden tuntemattomat jättilaiset: LMVH, luksusta Ranskasta

LVMH on jättiläinen, jonka tuotteet ovat suuren yleisön rakastamia, mutta yhtiö itse on varsin tuntematon.
LVMH LVMH
Bernard Arnault on ranskalainen LVMH:n toimitusjohtaja ja yksi pääomistajista. Kuva: Jérémy Barande / Ecole polytechnique Université Paris-Saclay.

Kirjanyhdistelmän takaa paljastuu suuri joukko maailman tunnetuimpia tuotemerkkejä, globaali suuryritys ja yksi eurooppalaisen talouselämän suurista persoonista.

Cambridge-sanakirja määrittää luksustuotteiden markkinat olevan markkina kalliille tavaroille, jotka eivät ole välttämättömiä, mutta joita hankitaan mielihyvän takia. Juuri tästä on kyse LVMH:n toiminnassa. LVMH eli LVMH Moët Hennessy Louis Vuitton SE on erikoistunut tuotteisiin, jotka tuottavat mielihyvää, ovat kauniita ja laadukkaita sekä useimmiten erittäin kalliita.

LVMH ei ole monelle suomalaiselle täysin tuntematon, mutta yhtiön viime vuosien kasvuvahti on ollut niin rivakkaa, että jopa alaa seuraaville on saattanut jäädä huomaamatta, kuinka merkittäväksi LVMH:n osuus maailman luksustuotteiden kaupasta on kasvanut.

LVMH:n 2021 liikevaihto oli yli 64 miljardia Euroa ja se on lähes kolminkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana.

Luksuksen globaali monitoimija

LVMH on koonnut saman katon alle hämmästyttävän määrän luksusbrändejä viineistä, vaatteisiin, laukkuihin, kosmetiikkaan, koruihin ja kelloihin. Tuotemerkkeihin kuuluvat nimessäkin mainittujen Moët Hennessy Louis Vuitton:in lisäksi myös muun muassa Dom Pérignon, Christian Dior, Givenchy, Kenzo, Guerlain, Bulgari, TAG Heuer, Tiffany ja Zenith. Tuotemerkkejä on kokonaisuudessaan useita kymmeniä.

Yhtiön kokoa kuvaa esimerkki myyntimääristä. Vuonna 2021 LVMH myi 66 miljoonaan pulloa samppanjaa ja 102 miljoonaa pulloa konjakkia.

Luksusbrändien lisäksi kokonaisuuteen kuuluu myös joukko muita aktiviteetteja Pariisin keskustan luksustavarataloista, vähittäiskauppaketjuihin, hotelleihin ja mediaan.

Luksustuotteissa LVMH on kiistaton ykkönen. Yrityksen luksustuotteiden liikevaihto, pois lukien muut tuoteryhmät, on enemmän kuin kahden seuraavaksi suurimman kilpailijan, Kering SA ja Estée Lauder Companies, yhteensä.

LVMH on globaali yritys. Yhtiön liikevaihdosta noin 20 prosenttia tulee Europasta ja vain kuusi prosenttia kotimarkkinasta Ranskasta. Suurin yksittäinen markkina on Yhdysvallat, 26 prosenttia. Mikä tärkeintä yhtiö on vahvasti läsnä kasvavilla Aasian markkinoilla, jotka tuovat jo yli 40 prosenttia liikevaihdosta.

LVMH on Ranskan CAC 40 -indeksin arvokkain yhtiö ja yksi Euro Stoxx 50 -indeksin kärkiyrityksistä, sijalla kaksi tätä artikkelia kirjoitettaessa heinäkuussa 2022. P/E-luku on noin 26 eli sijoittajilla on vahva usko yhtiön tulevaisuuteen.

LVMH:n vaiheikas synty

LVMH syntyi 80-luvun lopulla, kun muottitalo Louis Vuitton sekä samppanjantuottaja Moët & Chandon sekä konjakkivalmistaja Hennessy yhdistyivät. Uuden yhtiön ensimmäiset vuodet olivat myrskyisiä. Kuten niin monesti integraation suurauksena syntyi ristiriitoja uuteen yhtiöön päätyneiden johtajien kesken. Yhtiössä käytiin katkera valtakampailu, jonka voittajaksi nousi ulkopuolelta tullut haastaja, Bernard Arnault.

Nuori Arnault oli muuntanut perheensä rakennusliiketoiminnan muotitaloksi ostamalle Christian Dior -muotitalon sekä Le Bon Marché -tavaratalon Pariisista. 1988 hän nousi rohkealle operaatiolla LVMH:n suurimmaksi osakkeenomistajaksi, jättäen toiseksi LVMH:n aiemman johtokaartin sekä kissassa mukana olleen Guinnessin.

LVMH:n alkuvuosien taistelu yrityksen omistuksesta ja vallasta on yksi Eurooppaan suurista businesstarinoista.

Bernard Arnaultin johdolla globaaliin kasvuun

Vallan saatuaan Bernard Arnault ryhtyi toteuttamaan systemaattista strategiaa tehdäkseen LVMH:sta maailman johtavan luksustalon. Seuraavien vuosien aikana LVMH osti tuotemerkin toisensa perään. Viimeisimpänä suurena yritysostona, Arnault toteutti legendaarisen Tiffany & Co. -jalokivitalon hankinnan ja integraation vuonna 2021.

Arnault on edelleen LVMH:n suurin omistaja yli 40 prosentin osuudella Tämä on tehnyt hänestä yhden maailman rikkaimmista. Kesällä 2022 hän oli varallisuuslistan kolmantena 136 miljardin dollarin omaisuudellaan. Listan kärjessä Arnault on ainoa, jonka omaisuus ei ole lähtöisin teknologiateollisuudesta.

LVMH on yhdistelmä modernia johtamista ja markkinointia sekä perinteisiä tuotemerkkejä. Jos yritys onkin varsin nuori, sen tytäryritysten tarina kantaa pitkälle historiaan. Vanhin LVMH:n tuotemerkeistä on viinitalo Château d’Yquem, joka on perustettu 1593. Moët & Chandon omaa historiaa vuoteen 1743 ja Hennessy vuoteen 1765.

Yhtiön kiistaton vahvuus onkin sen tuotemerkit, jotka ovat luksuksen symboleja suurelle osalle maailman väestöä.

Sijoitus yhtiöön ja sen omistajaan

Sijoitus yhtiöön on samalla sijoitus myös sen suurimpaan omistajaan Bernard Arnaultiin. Häntä voi hyvällä syyllä verrata Warren Buffettiin.

Buffetin tapaan Arnault on poiminut markkinoilta omaan sijoitusfilosofiaansa sopivia yrityksiä. Toisin kun Buffetin Berkshire Hathaway, joka on monialayhtiö, Arnaultin LVMH on strategialtaan huomattavasti keskittyneempi. Arnaultin johtavana teemana on luksus ja alan parhaat tuotemerkit.

Arnault on 71-vuotias eli 91-vuotiasta Buffetia nuorempi. Hänen voi olettaa olevan LVMH:n toiminnassa vielä mukana tulevaisuudessakin, mutta pidemmällä aikavälillä yrityksen johdon on tietysti uudistuttava. Arnaultin on onnistunut erinomaisesti eli sijoittajat varmasti toivovat hänen jatkavan vielä pitkään.

Kovaan kasvuun pandemian helpotettua

Pandemia oli kova isku luksustuotteiden kaupalle. Kun ihmiset jäivät kotiin ja matkustaminen hiipui, putosivat alan yritysten liikevaihdot tuntuvasti. Toipuminen on ollut myös nopeaa. LVMH:n liikevaihto nousi 2021 pandemiaa edeltävän tason yli.

Pandemia kuitenkin osoitti alan haavoittuvuuden. Luksustuotteet ovat määritelmänsä mukaisesti tuotteita, joita hankitaan mielihyvän takia. Jos talous sakkaa ja kuluttajien käytössä olevat varat vähenevät, vaikutukset alaan ovat välittömät.

Alalle ennustettaan vahvaa, noin viiden prosentin, kasvua tuleville vuosille. Tästä suuri osa tulee vaurastuvilta Aasian markkinoilta.

LVMH on hyvin asemoitu hyötymään markkinan kasvusta. Se on vahva kaikilla tärkeillä markkina-alueille ja yhtiöllä on suuri määrä vahvoja brändejä, joiden vetovoima hyvin suurella todennäköisyydellä kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Laaja portfolio tarkoittaa myös sitä, että muutaman brändin mahdollinen epäonni ei tunnu kokonaisuudessa dramaattisesti.

LVMH:n kasvu on laajalta osin perustunut onnistuneisiin yritysostoihin. Niihin se varmasti turvautuu myös tulevaisuudessa. Sijoittajat pääsevät nauttimaan niin vahvojen tuotemerkkien tuomasta orgaanisesta kasvusta kuin yritysostojen tuomista kasvupyrähdyksistä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Suomen työttömyysaste laski 6,8 prosenttiin

Seuraava artikkeli
Uniper energiayhtiö

#neuvottelija: Analyysi Fortumin Uniper-neuvotteluista Saksan kanssa