Netumin IR-sivut

Netumin osake sai nostetta yrityskaupasta

It-palvelutalo Netum Groupin osake kipusi torstaina 6,7 prosenttia, kun yhtiö julkisti tiedon uudesta yrityskaupasta.

Netum Group ja Studyo Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Netum ostaa Studyon koko osakekannan. Kaupan suunniteltu toteuttamispäivä on 2. tammikuuta. Yritysoston myötä Netum vahvistaa koulutussektorin tuote- ja palvelutarjontaansa sekä laajentaa toimipisteverkostoaan Kuopion talousalueelle.

Studyo on perustettu kesällä 2018 ajatuksella “intohimo kehittyä ja kehittää”. Studyon kehittämät ohjelmistotuotteet ovat päivittäisessä käytössä jo yli 200 000 opiskelijalla lähes 50 suomalaisessa korkeakoulussa ja toisen asteen oppilaitoksessa.

Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli noin 1,3 miljoonaa euroa ja raportoitu käyttökate noin 0,1 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta noin puolet tuli ohjelmistotuotteiden jatkuvasta laskutuksesta. Studyolla työskentelee vuoden 2022 päättyessä 14 henkilöä ja sillä on toimipisteet Kuopiossa, Helsingissä ja Tampereella.

”Netum ja Studyo ovat tehneet yhteistyötä Studyon perustamisesta lähtien korkeakoulujen opintohallinnon Peppi-järjestelmien asiakastoimituksissa. Jaamme saman arvopohjan sekä asiakas- ja henkilöstöorientoituneen toimintakulttuurin, mikä luo kestävän perustan yhteiselle tulevaisuudelle,” Netum Group Oyj:n toimitusjohtaja Matti Mujunen kertoo.

Majusen mukaan Studyon liittyminen Netum-perheeseen vahvistaa merkittävästi Netumin asemaa yhtenä koulutussektorin kärkitoimijoista.

Kauppahinta koostuu käteismaksusta, Netumin osakkeista sekä erikseen maksettavasta nettokassasta. Lisäksi on sovittu mahdollisesta lisäkauppahinnasta, joka on sidottu Studyon liiketoiminnan kehitykseen vuosina 2023-2024. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia. Studyo jatkaa toimintaansa Netum Group Oyj:n tytäryhtiönä.

Netum Group antoi vastikään 18. joulukuuta tulosvaroituksen. Yhtiö odottaa kovan kasvun jatkuvan, mutta aiempaa alhaisemmalla kannattavuudella.

Yhtiö laskee vuoden 2022 tulosennustettaan ja arvioi vuoden 2022 EBITAn olevan noin 9–10 prosenttia liikevaihdosta. Netum odottaa vuoden 2022 liikevaihdon kasvavan vähintään 30 prosenttia edellisvuodesta.

Aiemmin yhtiö oli arvioinut EBITAn olevan noin 12–14 prosenttia liikevaihdosta tilikaudella 2022.

Netumin arviota kannattavuudesta laskevat vuoden 2022 ennakoitua suuremmat panostukset kasvuun ja henkilöstöön sekä yleinen kustannusten nousu, joka siirtyy asiakashintoihin viiveellä. Netumin keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet säilyvät ennallaan.

Kommentoi
Ylös
>