Markkinakommentit

Pörssiyritysten tulokset USA:ssa edelleen alavireisiä

USAn pörssiyritysten tuloskunto on pysynyt melko vaisuna jo noin puolitoista vuotta, eikä joulukuun aikana julkaistuissa pörssiyritysten osavuosikatsauksissa ole näkyvissä käännettä parempaan.

Kohollaoleva korkotaso, korkeahkot arvostuskertoimet ja yritysten vaisu tuloskunto eivät lupaa hyvää USAn pörssikurssien lähitulevaisuuden kehitykselle.

Pörssiyritykset USAssa raportoivat tilinpäätöksensä ja osavuosikatsauksensa arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC). SECn tietokannassa (www.sec.gov) raportit ovat kätevässä XBRL standardin mukaisessa koneluettavassa muodossa. Alla yhteenveto SEC:n tietokantaan joulukuun aikana raportoitujen tilinpäätösten (10-K) ja osavuosikatsausten (10-Q) liikevaihto- ja liikevoittolukemien vuosimuutoksista.

Liikevaihto
Liikevaihdon muutos joulukuusta 2022 joulukuuhun 2023 oli +0.0%. Tuorein käytettävissä oleva inflaatiolukema on 3.4%, joten reaaliarvoisesti yritysten liikevaihdot laskivat merkittävästi. Tämä tarkoittanee, että maailmankauppa ja USA:n talous ovat edelleen hiljenemään päin ja että olemme matkalla kohti taantumaa tai ainakin hitaamman kasvun jaksoa. Tämä lienee historian valossa tyypillinen tilanne: talous on keskuspankkien koronnostosyklin päättyessä ollut tyypillisesti ennenkin menossa heikompaan suuntaan.

Liikevoitto
Yritysten liikevoittotaso romahti koronakriisin seurauksena. Koronakriisin helpottaessa yritysten liikevoitot kohenivat vuoden 2021 aikana ennätyksellisesti tukitoimien siivittämänä. Vuonna 2023 ja erityisesti vuonna 2022 näiden yritysten kannattavuus oli vastaavasti laskusuunnassa. Nyt havaittu liikevoiton vuosimuutos oli +0.8%, joten reaaliarvoisesti liikevoittotaso laski kuluneena vuoden aikajaksona lähes kolme prosenttia. Liikevoiton vuosimuutoksella on kuitenkin ollut kahden viime vuoden aikana nouseva – joskin loivasti nouseva – trendi.

Tase
Tarkasteltujen yritysten taseiden loppusumma kasvoi vuoden aikana 0.2%. Oma pääoma pieneni 0.9%, joten näiden yritysten velkalasti kasvoi jonkin verran.

Tälläisessä laskelmassa olisi luontevinta laskea kaikkien raportoineiden yritysten luvut yhteen ja verrata summaa vastaavaan vuoden takaiseen arvoon. Kuitenkin, SECn tietokannassa olevissa luvuissa on jonkinverran sellaisia virheitä, jotka häiritsevät tälläisen laskelman tuottamista. Siksi yllä on käytetty vuosimuutoksen arvona mediaania eli ”keskimääräisen” yrityksen liikevaihdon ja liikevoiton vuosimuutosta. Näin yksittäisten virheellisten lähtötietojen vaikutus minimoituu.

Laskelmassa käytetyt luvut löytyvät täältä.

Marraskuun 2023 versio tästä katsauksesta.

Kommentoi
Ylös
>