Yritysuutiset

Applen Tim Cook flirttailee yhtiön tekoälysuunnitelmilla

Applen toimitusjohtaja Tim Cook vihjailee, että Apple saattaa julkaista tekoälyä koskevan ilmoituksen myöhemmin tänä vuonna.

Tim Cook Apple toimitusjohtaja
Applen toimitusjohtaja Tim Cook.

Tim Cook kertoo tulosraportin yhteydessä pidetyssä analyytikkopuhelussa, että Apple saattaa julkaista tekoälyä koskevan ilmoituksen myöhemmin tänä vuonna.

”Sanon vain, että mielestäni Applella on valtava mahdollisuus Gen AI:n ja tekoälyn kanssa, menemättä sen enempää yksityiskohtiin ja menemättä asioiden edelle”, Cook kertoi.

Analyytikot yrittivät saada Cookilta lisätietoja, mutta hän ei ollut valmis avaamaan Applen tekoälysuunnitelmia tarkemmin.

Microsoft, Amazon ja Google ovat moninkertaistaneet investointinsa luonnolliseen kielenkäsittelyn teknologiaan, koska sen avulla yhtiöt uskovat voivansa parantaa monenlaisia tuotteita ja palveluja, kuten virtuaalisia avustajia, chatbotteja ja tulevaisuudessa robotiikkaa ja autonomisia ajoneuvoja.

Vaikka Cookin torstaina esittämät kommentit eivät sisältäneet monia yksityiskohtia, ne viittasivat siihen, että Apple haluaa kilpailla teknojättejä ja niitä teknologiayrityksiä vastaan, jotka työskentelevät huippuluokan generatiivisten tekoälymallien parissa.

”Kun katsomme eteenpäin, jatkamme investointeja näihin ja muihin teknologioihin, jotka muokkaavat tulevaisuutta. Siihen kuuluu myös tekoäly, johon käytämme edelleen valtavasti aikaa ja vaivaa, ja olemme innoissamme voidessamme kertoa yksityiskohtia käynnissä olevasta työstämme tällä alalla myöhemmin tänä vuonna”, Cook sanoi analyytikkopuhelussa.

Generatiivinen tekoäly alkoi kiinnittää teknologiayritysten ja sijoittajien merkittävää huomiota vuodesta 2022 alkaen, kun OpenAI julkaisi ChatGPT:n ja kuvageneraattorit kehittyivät nopeasti.

Apple ei ilmoittanut viime vuonna kehittyneestä tekoälymallista, vaikka yhtiö on jo pitkään panostanut siruissaan ja ohjelmistoissaan vastaavaan koneoppimisteknologiaan.

Apple julkistaa uudet ohjelmistot yleensä kesäkuussa vuosittaisessa kehittäjäkonferenssissaan WWDC:ssä, uutistoimisto CNBC muistuttaa. Viime vuonna yhtiö julkisti iPhonen näppäimistön automaattisen korjausominaisuuden, jonka taustalla on sama teknologia kuin GPT:n.

Apple ei kuitenkaan koskaan käyttänyt esityksessään ilmaisua ”tekoäly”, vaan käytti mieluummin akateemisempaa termiä ”koneoppiminen”, CNBC toteaa.

Microsoft, joka nousi vastikään Applea arvokkaammaksi yhtiöksi, pyrkii varmistamaan, että sen massiiviset investoinnit ChatGPT:n kehittäjään OpenAI:han ja sen omiin generatiivisiin tekoälytarjouksiin tuottavat sijoittajille tulosta.

Microsoft Copilot on ohjelmistoyhtiön jättipanostus. Se on uusi tekoälypohjainen ratkaisukokonaisuus, joka yhdistyy saumattomasti Microsoft 365 -työkalujen, kuten Wordin, Excelin, PowerPointin, Outlookin, Teamsin ja monien muiden Microsoftin ratkaisujen kanssa.

Kommentoi
Ylös
>