Konepajayhtiö Metso julkisti toisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa keskiviikkoaamuna. Yhtiön mukaan asiakkaiden aktiviteetti pysyi edellisen neljänneksen tasolla, ja päätöksenteossa oli edelleen viivästyksiä
Saadut tilaukset laskivat huhti-kesäkuussa 14 prosenttia vertailukaudesta ja olivat yhteensä 1 162 miljoonaa euroa. Laitetilaukset laskivat 23 prosenttia ja palveluiden tilaukset kuusi prosenttia.
Liikevaihto laski 13 prosenttia ja oli 1,2 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin se oli lähes 1,4 miljardia euroa. Laitetoiminnan ja palvelutoiminnan laskut vastasivat tilausten laskua.
Metson oikaistu EBITA oli 205 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli ollut 238 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusodotus oli 222 miljoonaa euroa, joten tuloskehitys oli odotettua vaisumpaa. Myös liikevaihto jäi 1,3 miljardin euron odotuksesta.
Toimitusjohtaja Pekka Vauramo kertoo, että kohdennettujen toimiensa ansiosta yhtiö säilytti vahvan kannattavuuden toisella neljänneksellä. Markkina-aktiviteetti kehittyi odotusten mukaisesti: mineraalit-segmentissä asiakkaiden päätöksenteossa oli edelleen viivästymistä ja kivenmurskauksessa oli haasteita erityisesti Pohjois-Amerikan mobiililaitemarkkinoilla.
Toisen neljänneksen tuloslaskelma oli ensimmäisen neljänneksen kaltainen, Vauramo toteaa.
”Laiteliiketoimintojen matalampien tilauskantojen ja toimitusten ajoitusten vuoksi liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna, mutta pysyi samalla tasolla edelliseen neljännekseen verrattuna. Toisella neljänneksellä saavutimme 16,9 prosentin oikaistun EBITA-marginaalin, mikä johtui hyvästä bruttokatteesta, jota tukivat jatkuva kustannusten hallinta ja palveluiden korkeampi osuus liikevaihdosta. Tämä on merkki siitä, että olemme edistyneet taloudellisen suorituskykymme vahvistamisessa suhdannevaihteluita vastaan.”
Vauramon mukaan kivenmurskaus-segmentin liikevaihto laski 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna pääasiassa aiempien neljännesten matalan tilauskertymän takia. Myyntivolyymin laskusta huolimatta Kivenmurskauksen oikaistu EBITA-marginaali oli kuitenkin 16,6 prosenttia, ja sitä tukivat liiketoiminnan kestävyyttä parantamiseksi onnistuneesti toteutetut toimenpiteet.
”Toukokuussa esittelimme kivenmurskausmarkkinoille uuden diesel-sähkökäyttöisen Lokotrack EC -sarjan. Uudenlaiseen modulaariseen arkkitehtuuriin perustuvat laitteet mukautuvat asiakkaiden tulevaisuuden tarpeisiin ja toimivat keskeytymättömällä uusiutuvalla energialla. Näiden liikuteltavien laitteiden prosessitoiminnot ovat lisäksi täysin sähkökäyttöisiä, mikä vähentää merkittävästi hydrauliikkaöljyn käyttöä murskauksessa”, Vauramo kertoo.
Kesäkuussa Metso päätti investoida 150 miljoonaa euroa kivenmurskauksen huipputason teknologiakeskukseen Tampereella. Tela-alustaisten Lokotrack-murskauslaitteiden tuotanto on tarkoitus aloittaa uudessa tehtaassa vuoden 2027 kolmannella neljänneksellä, ja yhtiön suunnitelmissa on siirtää kaikki nykyiset Tampereen toiminnot tähän nykyaikaiseen keskukseen.
Mineraalit-segmentin liikevaihto laski 13 prosenttia, mikä johtui Vauramon mukaan erityisesti matalasta laitetilauskannasta ja toimitusten ajoituksesta. Mineraalit-segmentin oikaistu EBITA-marginaali oli 17,3 prosenttia.
”Vahvan kannattavuuden taustalla ovat tehokkaan kustannusten hallinnan ja myyntijakauman suotuisat vaikutukset bruttomarginaaliin. Saimme neljänneksen aikana tilauksen ensimmäisestä suuren mittakaavan elektroniikkaromun kierrätyslaitoksesta Intiassa. Ratkaisumme elektroniikkaromun käsittelyyn tarjoavat asiakkaille houkuttelevia mahdollisuuksia arvokkaiden metallien talteenottoon elektroniikkajätteestä”, Vauramo kertoo.
Toimitusjohtaja uskoo, että Metson asiakkaiden päätöksenteko Mineraalit-segmentissä vilkastuu vuoden jälkipuoliskolla kuparin korkean hinnan tukemana.
Metso odottaa markkina-aktiviteetin pysyvän nykyisellä tasolla sekä Mineraalit-segmentissä että Kivenmurskaus-segmentissä.
Aiemmin julkaisemissa näkymissään Metso odotti yleisen markkina-aktiviteetin pysyvän nykyisellä tasolla Mineraalit-segmentissä ja Kivenmurskaus-segmentissä.
Metso ei anna numeerista ohjeistusta koko vuoden näkymistä.