Pehmeitä työllisyyslukuja USA:sta – korot reippaassa laskussa

Työttömyys on odotettua kovemmassa nousussa Yhdysvalloissa.
USA Yhdysvallat lippu USA Yhdysvallat lippu

Työministeriön torstaina julkaiseman raportin mukaan työttömyyskorvauksia saavien ihmisten määrä kasvoi heinäkuun puolivälissä korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2021 lopun.

Yhdysvaltojen pitkään jatkunut erinomainen työllisyystilanne osoittaa vähitellen merkkejä käänteestä. Heinäkuussa maan työttömyysaste nousi 2,5 vuoden korkeimmalle tasolle 4,1 prosenttiin.

Työttömyyskorvaushakemusten määrä kasvoi 14 000:lla kausitasoitettuun 249 000 hakemukseen viikolla, joka päättyi 27. heinäkuuta, mikä on korkein taso sitten viime vuoden elokuun. Reutersin haastattelemat ekonomistit olivat ennustaneet viimeisimmälle viikolle 236 000 hakemusta, joten hakemusten määrä ylitti konsensusodotuksen.

Tuoreet työttömyystilastot antavat markkinoille entistä enemmän uskoa siihen, että USA.n keskuspankki Fed tulee laskemaan ohjauskorkoa syyskuun korkokokouksessaan.

”Ohjauskorkomme laskeminen voi olla pöydällä seuraavassa kokouksessamme syyskuussa”, Keskuspankin puheenjohtaja Jerome Powell totesi keskiviikkona.

Powell lisäsi, että Fed arvioi talousdataa, odotuksia ja riskejä yhdessä inflaation ja työmarkkinoiden signaalien kanssa ja reagoi sen mukaisesti. Näistä tekijöistä riippuen ohjauskorkojen laskeminen voisi olla pöydällä jo seuraavassa kokouksessa syyskuussa, hän sanoi.

”Työmarkkinat ovat lähettäneet varoitusmerkkejä viime kuukausien aikana,” toteaa Chris Senyek Wolfe Research -yhtiöstä uutistoimisto Bloombergin mukaan.

”Historia osoittaa, että Powell kävelee hyvin ohuella nuoralla, ja saattaa odottaa liian kauan korkojen leikkaamisen aloittamista ennen kuin on liian myöhäistä”, Wolfe toteaa.

Korkomarkkinoilla tuoreisiin USA:n työttömyyslukuihin reagoitiin voimakkaasti. Yhdysvaltojen 10-vuoden velkakirjan korko on laskenut jo alle 4,0 prosentin. Vielä huhtikuussa korko oli lähes 4,7 prosenttia. Lyhyempi kahden vuoden velkakirjan korko on laskenut 4,2 prosenttiin, kun toukokuun lopussa se oli vielä lähes 5,0 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
rakentaminen Lehto Group rakennusyhtiö

Lehto yrittää uudistua – sudenkuoppia on useita

Seuraava artikkeli
Lassila & Tikanoja jätehuolto höyrypuhdistus. Kuva: Lauri Rotko

Lassila & Tikanojalta tulosvaroitus - kertaluontoiset kulut heikentävät tuloskehitystä