
Yhtiön liikevaihto kasvoi loka–joulukuussa yhdeksän prosenttia vajaaseen 6,0 miljardiin euroon, kun analyytikoiden konsensusodotus oli 5,8 miljardia euroa. Vertailukelpoinen liikevoitto löi 960 miljoonan euron konsensusodotuksen 1,14 miljardin euron toteumalla.
Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark on syystäkin tyytyväinen viimeisen vuosineljänneksen kehitykseen.
”Olen luottavainen, että nyt näkemämme myönteinen markkinakehitys jatkuu vuonna 2025. Liikevaihdon kasvun lisäksi viimeisen vuosineljänneksen kannattavuus oli erinomainen ja vertailukelpoinen liikevoittoprosentti oli 19,1 prosenttia”, kertoo Lundmark.
Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 2,6 miljardia euroa, mikä on yhtiön antaman 2,3–2,9 miljardin euron ohjeistuksen puolivälissä.
Lundmarkin mukaan kaikki liiketoimintaryhmät suoriutuivat hyvin viimeisellä vuosineljänneksellä. Yhtiölle yhä tärkeämmäksi muodostuvan verkkoinfrastruktuurin liikevaihdon kasvu kiihtyi 17 prosenttiin IP-verkkojen kasvaessa 24 prosenttia, kiinteiden verkkojen 16 prosenttia ja optisten verkkojen seitsemän prosenttia.
”Tämä kasvu heijasti vahvaa teleoperaattorimarkkinan kysynnän elpymistä erityisesti Pohjois-Amerikassa”, Lundmark kertoo.
Matkapuhelinverkkojen liikevaihto tasaantui ja bruttomarginaali pysyi vahvana. Lisäksi Nokia voitti useita merkittäviä sopimuksia, joiden ansiosta yhtiö on voittanut vuoden 2024 alusta nettomääräisesti 18 000 uutta tukiasemapaikkaa.

Pilvi- ja verkkopalveluiden liikevaihto palasi vuosineljänneksellä seitsemän prosentin kasvuun. Lundmarkin mukaan liikevaihto kasvoi huolimatta aiemmin vuoden 2024 aikana tapahtuneesta liiketoimintojen myynnistä, joka heikensi kasvua neljä prosenttiyksikköä. Myös liiketoimintaryhmän koko vuoden liikevoittomarginaali parani.
Teknologia-liiketoimintaryhmälle vuosineljännes oli Lundmarkin mukaan hyvin aktiivinen. Liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi peräti 84 prosenttia viimeisellä vuosineljänneksellä 463 miljoonaan euroon.
”Pääsimme sopimukseen aiemmin lisensoimattoman mobiililaitetoimittajan Transsionin kanssa. Lisäksi solmimme multimediasopimuksia HP:n ja Samsungin kanssa sekä useita muita pienempiä sopimuksia. Nykyisen sopimuskannan vuosittain tuottama liikevaihto kasvoi noin 1,3–1,4 miljardiin euroon viimeisellä vuosineljänneksellä, ja etenimme kohti keskipitkän aikavälin 1,4–1,5 miljardin euron tavoitettamme.”
Osinko nousee
Nokian kassavirta jatkui vahvana koko vuoden ja vapaa kassavirta oli 2,0 miljardia euroa. Yhtiöllä on edelleen vahva liiketoimintaa tukeva tase ja nettokassa oli vuoden lopussa 4,9 miljardia euroa, vaikka Nokia palautti vuoden aikana osakkeenomistajille 1,4 miljardia euroa osinkoina ja omien osakkeiden takaisinostoina.
Yhtiön hallitus ehdottaa osakekohtaisen osingon nostamista 0,14 euroon tilikaudelta 2024. Nokia aikoo jatkaa myös osakkeiden takaisinosto-ohjelmaa kompensoidakseen meneillään olevan Infinera-hankinnan aiheuttamaa laimennusvaikutusta. Tavoitteena on varmistaa jatkossa nettokassan pysyminen 10–15 prosentin tasolla vuotuisesta liikevaihdosta.
Nokia vahvisti asemaansa datakeskusmarkkinalla viimeisellä vuosineljänneksellä.
”Voitimme tärkeitä sopimuksia datakeskuksien kytkinratkaisuissa Microsoftin ja Nscalen kanssa sekä julkaisimme kumppanuudet Kyndrylin ja Lenovon kanssa. Tulemme kasvattamaan investointejamme laajentaaksemme datakeskusten IP-verkkojen kohdemarkkinaamme. Olemme päättäneet lisätä panostuksiamme vuositasolla enintään 100 miljoonaa euroa ja tällä tavoittelemme miljardin euron lisäystä liikevaihtoon vuoteen 2028 mennessä”, Lundmark kertoo.
Verkkoliiketoiminnan kasvu jatkuu
Nokia odottaa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla verkkoinfrastruktuurissa nähdyn positiivisen käänteen jatkuvan vuonna 2025, ja liiketoimintaryhmän kasvun olevan vahvaa. Yhtiö odottaa näkevänsä kasvua myös pilvi- ja verkkopalveluissa 5G-ydinverkkojen vahvan kysynnän ja Enterprise Campus Edge -liiketoiminnan kasvun myötä.
Matkapuhelinverkkojen osalta markkinatilanne on parantumassa ja Nokia arvioi liikevaihdon pysyvän pääosin vakaana.
Nokia odottaa kokonaisuudessa saavuttavansa tänä vuonna 1,9–2,4 miljardin euron vertailukelpoisen liikevoiton, kun koko viime vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 2,6 miljardia euroa. Yhtiö ei ota huomioon ennusteessaan vireillä olevan Infinera-kaupan vaikutusta.
Pois lukien pääasiassa vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla positiivisesti liikevoittoon vaikuttaneet yli 700 miljoonan euron kertaluonteiset erät, odottaa Nokia vuonna 2025 merkittävää parannusta vertailukelpoisessa liikevoitossa suunnitelluista lisäinvestoinneista huolimatta.