Selvitys sen todistaa: Suomalaiset arvostavat sijoittamista selvästi aiempaa enemmän

Tuoreen selvityksen mukaan vain harvalla suomalaisella sijoittajalla on sijoittamisesta huonoja kokemuksia.
osakekauppa treidaus sijoittaminen osakekauppa treidaus sijoittaminen
Kuva: EVA.

Kaksi kolmesta suomalaisesta eli noin 66 prosenttia pitää osake- ja muuta sijoittamista erinomaisena keinona lisätä niin yksityisten kansalaisten kuin koko kansantaloutemmekin vaurautta siihen liittyvistä riskeistä huolimatta.

Tämä selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Tulokset perustuvat 2 018 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. 

Näkemys on vahvistunut merkittävästi 2000-luvun aikana, sillä vuonna 2000 selvästi alle puolet suomalaisista eli 42 prosenttia ajatteli näin.

Näkemyksissä on kuitenkin edelleen suuri näkemysero sukupuolten välillä: miehistä 75 prosenttia jakaa optimistisen näkemyksen sijoittamisesta, naisista vain 56 prosenttia.

Yleisimpiä syitä sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin ovat taloudellisen puskurin rakentaminen yllättävien menojen varalle (65 prosenttia), pankkitilejä parempien tuottojen hakeminen säästöille (60 prosenttia) sekä vanhuuden varalle säästäminen (55 prosenttia).

”Enemmistölle osakkeisiin tai rahastoihin säästäminen on järkevää varautumista tulevaan. Etenkään nuoremmat ikäluokat eivät enää pidä työpaikkaa ja eläkettä riittävänä tulevaisuuden turvana. Monella sijoittamisen aloittaminen tai säännöllisesti sijoittaminen tyssää kuitenkin rahan puutteeseen”, kertoo EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen perusteella 57 prosenttia suomalaisista omistaa osakkeita tai rahasto-osuuksia, mutta 30 prosenttia vastanneista ei ole koskaan sijoittanut.

Aktiivisimpia sijoittajia ovat työikäiset 26–55-vuotiaat, joista yli puolet sijoittaa itse säännöllisesti tai satunnaisesti.

Vaikka asenteet sijoittamista kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi, osa suomalaisista kokee sen edelleen vieraaksi.

Vastanneista 44 prosenttia pelkää sijoittavansa rahansa väärin ja menettävänsä säästönsä. Lähes yhtä moni (43 prosenttia) sijoittaisi mielellään osakkeisiin ja rahastoihin, mutta rahaa ei ole riittävästi sijoitettavaksi. 

Lisäksi 39 prosenttia kokee, ettei tiedä sijoittamisesta riittävästi uskaltaakseen aloittaa. Vain harvalla eli 15 prosentilla vastanneista on huonoja kokemuksia sijoittamisesta.

”Suomalaisten sijoittamisaktiivisuuteen vaikuttavat enemmän taloudelliset realiteetit ja tietämyksen taso kuin ideologiset näkemykset. Puolet naisista pelkää virhesijoituksia ainakin jossain määrin ja katsoo, ettei tiedä sijoittamisesta riittävästi. Miehillä pelkoa säästöjen menettämisestä ja kokemusta tietotason puutteista on huomattavasti vähemmän”, Kujanpää kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Kryptomarkkinat hermoilevat - Trumpin politiikka pitää sijoittajat varpaillaan

Seuraava artikkeli

Mikä Trumpia odottaa osakemarkkinoilla?