Tokmanni rynnii Keskon ja S-ryhmän apajille – aloittaa ruokakaupan yhteistyön SPAR-ketjun kanssa

Halpakauppaketju Tokmanni lisää kilpailua päivittäistavarakaupassa, jota ovat hallinneet Kesko, S-ryhmä ja Lidl.
SPAR ruokaketju SPAR ruokaketju
Kuva: Tokmanni Oyj.
SPAR ruokaketju
Kuva: Tokmanni Oyj.

Tokmanni kertoo tiedotteessaan, että se on allekirjoittanut lisenssisopimuksen jättimäisen kansainvälisen päivittäistavaraketju SPAR Internationalin kanssa. Myönnetty lisenssi antaa Tokmannille yksinoikeuden myydä SPAR-tuotteita ja käyttää SPAR-brändiä Suomessa.

Hollannissa 1930-luvulla perustettu SPAR tuli Suomeen ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa, ja vuonna 2005 Spar siirtyi Suomen Osuuskaupoille. Yrityskaupan myötä osa SPAR-myymälöistä siirtyi S-ryhmän alueosuuskaupoille.

Suomen Sparin markkinaosuus oli pienentynyt huomattavasti jo ennen yrityskauppaa. SPAR-ketjua ei enää mainita Suomen nykyisten päivittäistavarakaupan ketjujen joukossa.

Nykyään Suomen päivittäistavarakaupan markkinoita hallitsevat pääasiassa S-ryhmä ja K-ryhmä, eikä SPAR-ketjulla ole enää merkittävää läsnäoloa Suomessa.

Miksi Tokmanni sitten lähti yhteistyöhön SPARin kanssa?

Tokmanni on vakiintunut halpakaupan toimija, joka kertoo hyötyvänsä SPAR Internationalin mittakaavaeduista ja osaamisesta erityisesti päivittäistavaroiden myynnissä. 

Tokmanni ryhtyy panostamaan SPAR-konseptin kehittämiseen Suomen markkinoille sopivaksi sekä tarjoamaan asiakkaille laajan valikoiman SPAR-tuotteita. Tokmanni tulee muuttamaan tuore-elintarvikeliiketoimintansa SPAR-brändin ja -konseptin mukaiseksi. Tavoitteena on, että kaikki Tokmannin nykyiset 20 tuore-elintarvikeosastoa palvelevat asiakkaitaan SPAR-konseptin mukaisesti tulevien vuosien aikana.

Ensimmäinen SPAR-brändin mukainen ruokaosasto Tokmanni-myymälässä on kaavailtu avattavaksi ensi kesänä ja seuraavat vuoden 2025 loppuun mennessä. SPAR-brändin logo tulee näkymään myös jokaisen nykyisen tuore-elintarvikkeita myyvän Tokmanni-myymälän julkisivussa Tokmanni-logon rinnalla.

Lisäksi Tokmanni harkitsee uusia myymäläsijainteja ja itsenäisiä, Tokmanni-myymälöistä irrallisia SPAR-myymälöitä myöhemmin.

”Olen äärimmäisen tyytyväinen ja innostunut yhteistyökumppanuudestamme. Kumppanuutemme myötä aiomme muuttaa suomalaisen päivittäistavarakaupan markkinaa seuraavien vuosien aikana. SPAR Internationalin tarjoamien skaalaetujen ja asiantuntemuksen avulla voimme lähteä kasvattamaan päivittäistavaramyyntiämme. Uudet tuotteet ja halvat hinnat lisäävät Tokmannin kilpailukykyä Suomessa ja erityisesti päivittäistavarabisneksessä”, Tokmanni-konsernin toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo.

Rautiaisen mukaan asiakkaat tulevat hyötymään Tokmannin kasvavasta tuotetarjonnasta ja halvoista hinnoista Tokmannin kehittyessä nykyistä isommaksi tekijäksi suomalaisessa päivittäistavaramarkkinassa.

Tokmanni voi tarjota SPARille kasvumahdollisuuksia Suomessa ja SPAR-ketjun kansainvälisille jäsenille asiantuntemustaan käyttötavaroiden tuoteryhmistä.

”SPAR-brändin tuominen Suomeen yhdessä Tokmannin kanssa tarjoaa merkittävän mahdollisuuden kehittää suomalaista päivittäistavarakauppaa. Yhteistyömme antaa Tokmannille mahdollisuuden hyödyntää SPAR Internationalin kansainvälistä osaamista ja skaalaetuja. Samalla Tokmanni voi säilyttää vahvan siteensä paikallisiin suomalaisiin kuluttajiin.”, SPAR Internationalin toimitusjohtaja Tobias Wasmuht kertoo.

Wasmuht kertoo, että sopimuksen myötä Tokmannilla on mahdollisuus laajentaa päivittäistavaratarjontaansa hyödyntämällä SPAR-verkoston hankintavoimaa ja hyväksi havaittuja toimintakonsepteja.

Jatkossa SPAR International tukee Tokmannia erityisesti elintarvikkeiden tuoteryhmissä. Yhteistyön myötä Tokmanni arvioi pääsevänsä käsiksi sille uusiin tuotteisiin ja nykyistä parempiin hankintahintoihin. Tämä edistää Tokmannin kykyä tarjota asiakkaille laadukkaita tuotteita halvoin hinnoin.

Sijoittaja Tomi Lahti kommentoi Tokmannin SPAR-yhteistyötä viestipalvelu X:ssä.

”Tokmanni ja Spar yhteistyöhön. Tämähän mullistaa päivittäistavarakaupan kenttää. Jopa erillisiä Spar-lähikauppaa harkitaan”, hän toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Sparin liikevaihto 43 miljardia.
    S -kolhoosi kauppa 9 miljardia, K vähän vähemmän.

    Spar, tervetuloa takaisin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
auto autoilu

Suomen autokanta ikääntyy ennätyksellisen nopeasti - tässä autoalan ratkaisu ongelmaan

Seuraava artikkeli
Mandatum finanssitalo

Nämä ovat OP:n analyytikoiden tämän hetken osakesuosikit