
Yrittäjien yhtenä huolena ovat sairaslomat, jotka käyvät kalliiksi varsinkin pienille yrityksille. Siksi onkin tärkeää huolehtia siitä, että työntekijät pysyvät hyvässä kunnossa myös vapaa-aikanaan.
Yksi tapa on kannustaa erilaisin keinoin heitä liikkumaan. Palkitseminen voi kuulua kannustukseen ja sitä voi toteuttaa eri tavoin.
Esimerkiksi metsässä toteutettava liikunta auttaa vähentämään stressihormonien määrää, puhumattakaan fyysisistä vaikutuksista. Kävely on jo itsessään tärkeä hyötyliikuntakeino. Tutkimusten mukaan säännöllinen ulkoliikunta parantaa vastustuskykyä ja tehostaa unen laatua, jotka ovat tärkeitä terveenä pysymiseen.
Yrittäjät voivat kannustaa työntekijöitä liikkumaan esimerkiksi liikuntasetelien avulla, joita voidaan käyttää vaikkapa kuntosaleihin, uimahalleihin ja moneen muuhun.
Leikkimielisesti yrityksen sisällä voidaan myös järjestää yhteishenkeä ja terveyshyötyjä kasvattavia liikkumiskilpailuja ja -kisoja – ja näissä parhaiten suoriutuneet voidaan palkita vaikkapa hauskalla pokaalilla tai jollain muulla palkinnolla.
Liikuntapäivä kannustuskeinona
Perinteinen tapa kannustaa työntekijöitä liikkumaan tapahtuva tarjoamalla liikuntaetua, joita työntekijät voivat käyttää vapaa-aikanaan omatoimisesti.
Työnantaja voi tarjota työntekijöilleen omaehtoiseen liikuntaan ja kulttuuriin liittyviä etuja verovapaasti enintään 400 eurolla vuodessa per työntekijä. Tällöin etu tulee tarjota koko henkilöstölle.
Etu voidaan toteuttaa liikuntaseteleillä, korteilla tai soveltuvalla mobiilisovelluksella niin, että edun käyttömahdollisuudet on rajattu liikunta- ja kulttuuritilaisuuksiin sekä –palveluihin. Liikuntaetuina toimivat näissä esimerkiksi kuntosalijäsenyydet, ryhmäliikuntatunnit, uimahallikäynnit, jooga ja niin edelleen. Joskus voi kuitenkin olla toimivampaa ottaa liikunta mukaan työhön erilaisin keinoin.
Jotkin yritykset ovat ottaneet käyttöön liikuntapäivän, joissa työntekijät voivat esimerkiksi valita kerran kuukaudessa kahden tunnin liikuntatuokion, jonka ajalta he saavat palkkaa normaalisti.
Työnantajan tällainen tuki saattaa hyvinkin motivoida työntekijöitä liikkumaan useammin myös vapaa-ajalla. Ja jos työ sen mahdollistaa, kävelypalaverien pitäminen joko “livenä” tai sitten etänä on myös hauska tapa yhdistää työ ja liikunta. Kävelypalaverit voidaan järjestää pienryhmissä, tai koko porukalle yhteisenä metsä- tai puistoreittikävelynä. Etätyössä vastaavan luoda videopalavereissa kevyinä venyttelyhetkinä.
Työterveydessä on jo pitkään korostettu taukojumppien merkitystä keskellä työpäivää. Yritykset voivat järjestää viikoittain tai kuukausittain opastettuja venyttely- tai lihashuoltotuokioita yrityksen omissa tiloissa, joita voi vetää esimerkiksi fysioterapeutti tai hyvinvointivalmentaja. Jopa 5-10 minuutin pikatuokiot auttavat ehkäisemään istumatyöstä johtuvia vaivoja.
Monenlaisia hyötyjä
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvin suunniteltu ja seurattu työpaikkojen liikuntaohjelma parantaa työntekijöiden fyysistä kuntoa, vähentää sairauspoissaoloja ja lisää työtehoa. Työpaikkaliikunnan eräitä tunnustettuja hyötyjä ovat seuraavat:
1. Työhyvinvoinnin ja -tyytyväisyyden lisääntyminen
2. Sairauspoissaolojen väheneminen
3. Tuottavuuden ja keskittymiskyvyn parantuminen
4. Tiimihengen vahvistuminen
Kekseliäisyyttä liikuntahyötyjen kasvattamiseen
Yritykset, jotka tarjoavat käytännönläheisiä, joustavia ja oivaltavia kannustimia, voivat usein herättää työntekijöiden ymmärtämään liikunnan merkityksen arjessa. Olipa kyse kahden tunnin liikuntapäivästä tai satunnaisesta kilpailusta, oleellista on tehdä liikunnasta osa työntekijän jokapäiväistä työnkuvaa, jos työ vain sen mahdollistaa.
On hyvä muistaa, että jokaiseen työpaikkaan ja yritykseen ei sovellu edellä mainitun kaltaiset keinot.
Tärkeintä onkin ajatella kannustimia ns. out-of-the-box -periaatteella eli suomalaisittain “laatikon ulkopuolelta”.
Kekseliäisyys voi luoda hauskoja liikunnallisia hetkiä työpäivien arkeen, eikä niiden tarvitse välttämättä vaatia edes liikkumista työskentelytilan ulkopuolelle. Tämä voi olla monessa mielessä se toimivin tapa, sillä kun fyysinen aktiivisuus kytketään työyhteisön perusrutiineihin, voi näistä yhteisistä ja parhaimmillaan ryhmäyttävistä hetkistä syntyä kestäviä vaikutuksia sekä yksilön (työntekijän) että koko yrityksen hyvinvointiin.
Yrittäjän ja työntekijän terveys on monessa mielessä yrityksen kallein pääoma. Kun yrittäjä sijoittaa liikkumiseen ja hyvinvointiin, hän rakentaa kestävää pohjaa sekä omalle jaksamiselleen että yrityksesi toiminnalle.



