Helsingin pörssin mediakonserni Keskisuomalainen kertoi tiistaina, että se parantaa operatiivisen vertailukelpoisen liikevoiton näkymiään. Lisäksi yhtiö tarkensi tulosnäkymäänsä.
Yhtiön osake pomppasi tiistaina hyvien uutisten siivittämänä lähes 7,3 prosenttia.
Mediakonsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi kertoo, että kotimaan markkinatilanteessa on näkyvissä pientä virkistymistä ja uskomme loppuvuoden 2025 markkinanäkymien parantuneen.
”Parantuneet markkinanäkymät ja kevään 2025 hyvä kuntavaalimyynti näkyvät Keskisuomalainen Oyj:n mediamyynnin ja uutismedian vuoden 2025 kehityksessä”, hän perustelee parantuneita näkymiä.
Lisäksi osoitteettoman suorajakelun kannattavuus on myös parantunut vuonna 2025 ennakoitua enemmän.
Keskisuomalaisen kustannusten tehostamisohjelman hyödyt ovat näkyneet myös arvioitua aiemmin ja paremmin.
”Uskomme Keskisuomalainen Oyj:n operatiivisen vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan aiemmin arvioimaamme enemmän vuoden 2024 tasoon verrattuna”, Kangaskorpi kertoo.
Uusissa näkymissään mediakonserni arvioi, vuoden 2025 liikevaihdon kasvavan edellisen vuoden tasosta ja operatiivisen vertailukelpoisen liikevoiton paranevan merkittävästi vuoden 2024 tasosta.
Aiemmin helmikuussa yhtiö oli odottanut tilikauden 2025 liikevaihdon kasvavan edellisen vuoden tasosta ja operatiivisen vertailukelpoisen liikevoiton paranevan selvästi vuoden 2024 tasosta.
Viime vuosi sujui kohentuvan kannattavuuden merkeissä
Konsernin liikevaihto säilyi vuonna 2024 lähes edellisvuoden tasolla ja oli 203 miljoonaa euroa. Operatiivinen vertailukelpoinen liikevoitto kääntyi 2,6 miljoonaa euroa selvästi voitolliseksi tehostamistoimien ansiosta , mutta siihen sisältyi merkittäviä kertakustannuksia, joiden tulosvaikutus näkyy vasta kuluvana vuonna.
Toimitusjohtajan mukaan toimintaympäristö oli viime vuonna edelleen erittäin haastava erityisesti mediamyynnissä. .Kuluttajamyynnissä konsernin myynti oli sen sijaan vuonna 2024 ennätyksellisellä tasolla.
Keskisuomalaisen tuotteiden lukijamäärät kasvoivat voimakkaasti ja digitaalisten tuotteidemme kysyntä oli vahvaa.
”Vuonna 2024 käyttöön otetut mobiilisovellukset vahvistivat tuotteidemme kilpailukykyä merkittävästi. Uutismedia Karjalaisen oston ja kaupassa mukana tulleiden paikallis – ja kaupunkilehtien sekä radiotoiminnan myötä laajensimme toiminta-aluettamme Pohjois-Karjalaan huhtikuusta 2024 lukien”, Kangaskorpi kertoi tilinpäätöksen yhteydessä.
Karjalaisen ja samassa yhteydessä hankitun muun medialiiketoiminnan vaikutus tulee näkymään Keskisuomalaisen toiminnassa kokonaisuudessaan vuoden 2025 aikana.
Mikä on Keskisuomalainen?
Keskisuomalaisen päätoimiala on sanomalehtien ja aikakauslehtien julkaiseminen, painaminen sekä jakelu. Yhtiö tarjoaa myös media-, ulkomainos-, markkinointi- ja viestintäpalveluja sekä tutkimus- ja painopalveluja, ja se toimii lisäksi kiinteistöliiketoiminnassa.
Mediakonsernilla on lähes 80 sanoma- ja aikakauslehteä, ja se on kasvanut yritysostojen avulla yhdeksi Suomen suurimmista lehtikustantajista etenkin Keski- ja Itä-Suomessa sekä pääkaupunkiseudulla.
Yhtiö on perustettu vuonna 1871 ja sen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Keskisuomalaisen liikevaihto kertyy lähes kokonaan Suomesta ja konserni työllistää lähes 5 000 henkilöä.
Keskisuomalaisen sanomalehtibrändeihin kuuluvat muun muassa Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat ja useat paikallislehdet, mikä antaa konsernille vahvan aseman kotimaisessa uutismediassa.
Yhtiö kertoi viime kesäkuussa aikovansa keskittää koko konsernin uutismedialiiketoiminta ensi vuoden alusta alkaen yhteen osakeyhtiöön. Järjestelyssä Etelä-Suomen Media Oy, Savo-Karjalan Media Oy, Mediasepät Oy ja Väli-Suomen Media Oy sulautuvat Päijänne Media Oy:öön. Uuden yhtiön nimeksi tulee Uutissuomalainen Oy.
Uusi yhtiörakenne mahdollistaa joustavampia tuotekokonaisuuksia, jotka ovat olennaisia Keskisuomalainen-konsernin kehittäessä monipuolisempia digitaalisia palvelukokonaisuuksia.
Keskisuomalaisen puolivuosikatsaus vuodelta 2025 julkaistaan 28. elokuuta.




