
SRV toteuttaa hankkeen tavoite- ja kattohintaisena projektinjohtourakkana.
Hanke on SRV:n mittakaavassa merkittävä, sillä se nostaa yhtiön tilauskantaa peräti 35 prosenttia verrattuna viime vuoden lopun raportoituun tilauskantaan. Hankkeen kokonaisarvo on noin 270 miljoonaa euroa.
Hanke tuloutuu valmistusasteen mukaan vuosien 2026 ja 2027 aikana.
Hanke ei sido SRV:n pääomia, ja se kirjataan SRV:n tilauskantaan rakentamisen alkaessa. Datakeskuksen on tarkoitus käynnistää toimintansa vuoden 2027 aikana.
SRV:n yhtenä strategisena tavoitteena on vahvistaa johtavaa asemaa urakoinnissa. Yhtiö näkee, että vilkastuva datakeskusmarkkina tarjoaa SRV:lle kasvun mahdollisuuksia teknisesti vaativien tilojen vahvana toteuttajana.
”Datakeskusmarkkina on erittäin aktiivinen ja neuvottelemme useista kiinnostavista projekteista, joissa voimme LUMIn tapaan tuoda hankkeisiin vahvan osaamisemme teknisesti vaativien tilojen toteuttamisesta, jossa taloteknisen osaamisen merkitys korostuu. Urakkahankkeiden lisäksi meillä on joitakin omia hankekehityshankkeita, joihin on mahdollista toteuttaa datakeskuksia”, kertoi SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola tilinpäätöksen yhteydessä.
Yhtiö kertoo neuvottelevansa useista kiinnostavista projekteista, ja parhaillaan SRV rakentaa myös Kajaaniin LUMI AI Factory -datakeskushanketta.
Evlin mukaan kyseessä on suuri hanke, joka tuloutuu nopeasti. Datakeskushankkeissa on vaativa aikataulu, mutta urakoitsijaa myös palkitaan nopeasta läpimenosta paremmalla katteella, Evli toteaa aamukatsauksessaan.
Evli ennustaa SRV:n kuluvan vuoden liikevaihdolle on 698 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin edellisvuoden tasoa. Toimitilarakentamiselta pankki odttaa vertailukelpoista kasvua, mikä tilauskannan laskutrendin myötä sisältää odotuksia uusista hankkeista.
Evli kertoo, että alan toimijoiden mukaan datakeskushankkeissa nähdään yleensä parempia katteita. SRV:n jättihanke tarjoaa siten tukea kannattavuuden kehitykselle ensi vuonna.
”Hankkeen voittaminen on SRV:lle selvästi positiivinen asia, mutta keskipitkän aikavälin tuloskehityksen kannalta asuinrakentamisen kehitys on edelleen olennaisin tekijä”, Evli toteaa.
Rakennusteollisuus RT odottaa tuoreimmassa suhdannekatsauksessaan, että asuinrakentaminen tulee kuluvana ja ensi vuonna jäämään viime vuoden tasosta.
SRV:n etuna kuitenkin on, että asuinrakentamisen osuus on tällä hetkellä vain pieni osa liikevaihtoa.
”Odotamme kasvua kuluvana vuonna jo aloitettujen hankkeiden myötä, mutta näemme ennusteissamme laskupainetta seuraaville vuosille”, Evli toteaa.
Rakennusliikkeen viime vuosi oli vaikea.
RakennusKonsernin liikevaihto painui 706 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 746 miljoonaa — laskua kertyi 5,4 prosenttia. Operatiivinen liikevoitto puolittui lähes samassa suhteessa: 10,3 miljoonasta 6,8 miljoonaan euroon.
Heikon tuloksen taustalla oli ennen kaikkea asuntorakentamisen tyrehtyminen. Vuoden aikana ei valmistunut yhtäkään uutta omaperusteista hanketta, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että yhtiö rakensi lähes yksinomaan toisten tilauksesta. Urakointi pitää koneen käynnissä, mutta ei juuri kasvata tulosta — kate jää väistämättä ohueksi verrattuna omaan hankekehitykseen.
Uusien sopimusten virta ehtyikin huolestuttavasti. Tammi–joulukuussa allekirjoitettiin 438 miljoonan euron edestä uusia sopimuksia, kun edellisvuonna luku oli 691 miljoonaa. Tosin tilauskannan pienenemiseen vaikutti joulukuussa toteutunut SRV Infra Oy:n myynti, mikä laski tilauskantaa noin 60 miljoonaa euroa.



