
Morgan Stanley toisti tiistaina ylipainota-suosituksensa SpaceX:n osakkeelle ja nosti samalla esiin skenaarion, jossa teknoyhtiön osakekurssi voisi kohota jopa 600 dollariin. Pankin analyytikko Adam Jonas arvottaisi yhtiön tuolloin kahdeksaan biljoonaan dollariin.
Tällä hetkellä osake noteerataan hieman yli 130 dollariin, joten 600 dollarin ennuste tarkoittaisi hinnan 4,5-kertaistumista.
Jonas aloitti SpaceX:n seurannan 7. heinäkuuta ylipainosuosituksella ja 300 dollarin tavoitehinnalla. Noususkenaarion vastapainoksi hän esitti laskuskenaarion, jossa osake painuu 75 dollariin.
Haarukan ääripäiden välinen ero on kahdeksankertainen, ja niiden välissä sijaitsee koko kysymys siitä, mitä avaruus- ja tekoälyliiketoiminnasta kannattaa maksaa.
Yhtiön juuret ovat kantoraketeissa. Elon Musk perusti SpaceX:n vuonna 2002, ja Falcon 9 -raketista tuli Nasan keskeisin kyyti kiertoradalle sukkulaohjelman päätyttyä vuonna 2011.
Nykyinen SpaceX raportoi kolmessa segmentissä, joista Connectivity pitää sisällään satelliittilaajakaista Starlinkin. Noin 10 000 satelliitin verkolla oli toisella vuosineljänneksellä 12 miljoonaa tilaajaa, kaksinkertainen määrä vuodentakaiseen nähden.
Kolmas jalka syntyi helmikuussa, kun SpaceX osti Muskin oman tekoäly-yhtiön xAI:n. Kaupan mukana tulivat Grok-kielimalli ja X, entinen Twitter.
Kaikkien aikojen suurin listautuminen kesti kaksi kuukautta
SpaceX listautui Nasdaqiin 12. kesäkuuta. Merkintähinnaksi asetettiin 135 dollaria, ja yhtiö keräsi annilla 75 miljardia dollaria — enemmän kuin yksikään yritys aiemmin.
Ensimmäinen kaupankäyntipäivä avautui 150 dollarista ja päättyi 161 dollariin. Nousua kertyi 19 prosenttia ja markkina-arvoksi noin 2,1 biljoonaa dollaria. Osakkeita vaihtoi omistajaa yli 500 miljoonaa kappaletta, mikä on Nasdaqin historian toiseksi vilkkain listautumispäivä Facebookin jälkeen.
Poikkeuksellista oli myös se, että piensijoittajille varattiin noin 30 prosenttia yleisölle tarjotuista osakkeista. Citadel Securitiesin mukaan anti keräsi kaikkien aikojen suurimman piensijoittajakysynnän.

Avajaiskelloa soittivat Musk Texasin Starbasesta ja operatiivinen johtaja Gwynne Shotwell New Yorkista. ”Tänään teemme jälleen historiaa, ja meillä on historia historian tekemisestä”, Shotwell sanoi Times Squarella.
Juhlatunnelma haihtui nopeasti. Kurssi kävi kesäkuussa 226 dollarissa, minkä jälkeen se on tullut alas noin 40 prosenttia ja käynyt heinäkuun lopussa alle 105 dollarissa.
Noususkenaario nojaa kiertoradalle vietäviin konesaleihin
Jonasin 87-sivuinen aloitusraportti kantoi nimeä ”AI’s Final Frontier”, ja painopiste kertoo tunnelman. Arvostus ei lepää raketeissa vaan liiketoiminnassa, jota tuskin vielä on olemassa.
Noususkenaarion ensimmäinen ehto on Starship, yhtiön kehitteillä oleva täysin uudelleenkäytettävä raskas kantoraketti. Mallissa sen oletetaan lentävän niin tiheään ja niin edullisesti, että tekoälylaskentakapasiteetin vienti kiertoradalle halpenee puoleen nykyisestä.
Laukaisumäärien pitäisi kasvaa 46:sta vuonna 2027 yli 6 000:een vuoteen 2040 mennessä. Kilohinnan Jonas näkee putoavan noin 500 dollarista alle 150 dollariin samalla aikavälillä.
Toinen ehto koskee Starlinkia, jonka on määrä laajentua kotitalouksien laajakaistasta koneiden verkoksi. Noususkenaariossa satojen miljoonien, ehkä miljardien tekoälyrobottien oletetaan olevan Starlink-tilaajia vuonna 2040 keskimäärin 35 dollarin kuukausituotolla.
Mallissa Starlinkin liikevaihto kasvaa vuoden 2025 noin 11,4 miljardista dollarista yli 120 miljardiin vuoteen 2030 ja lähes 690 miljardiin vuoteen 2040 mennessä. Koko yhtiön liikevaihdoksi Jonas ennustaa 319 miljardia dollaria vuonna 2030 ja 3,3 biljoonaa vuonna 2040.
Ratkaiseva yksityiskohta on painotus. Noususkenaariossa tekoälyliiketoiminta vastaa yli 60 prosenttia yhtiön arvosta, kun laskuskenaariossa avaruus ja yhteydet kattavat noin 90 prosenttia.
Kriitikot arvottavat ydinliiketoiminnan murto-osaan
Sijoitustutkimusyhtiö Morningstar aloitti seurannan varhain ja on pysynyt karhuleirissä. Analyytikko Nicolas Owens pitää yhtiön käypänä arvonavain 62 dollaria osakkeelta.
Morningstarin laskelmissa laukaisutoiminta ja Starlink ovat yhdessä noin 40 dollarin arvoisia. Kaikki sen ylittävä lepää tekoäly- ja konesalitarinan varassa.
Talon oma optimistinen ”Moonshot”-skenaario päätyy 154 dollariin. Sen toteutumiselle Morningstar antaa seitsemän prosentin todennäköisyyden.
Myyntisuosituksia löytyy muitakin. CFRA:n tavoitehinta on 115 dollaria ja Phillip Securitiesin 75.
Karhujen aineisto on tuoretta. Toisella neljänneksellä liikevaihto kasvoi 92 prosenttia 7,8 miljardiin dollariin, mutta tulos jäi 541 miljoonaa dollaria tappiolle ensimmäisen neljänneksen 4,3 miljardin tappion jälkeen.
Investoinnit nousivat neljänneksellä 18,37 miljardiin dollariin, josta 15,8 miljardia kohdistui tekoälylaskentaan. Alkuvuoden vapaa kassavirta oli noin 25 miljardia dollaria pakkasella.
Seeking Alphan analyysissä SpaceX:n kassanpoltto kiihtyi toisella neljänneksellä 16 miljardiin dollariin. Tuolla vauhdilla nykyinen kassa kuluisi loppuun noin kuudessa neljänneksessä.
Kannattavaksi kuvattu Starlink ei sekään ole ongelmaton. Tilaajakohtainen kuukausituotto on pudonnut kolmanneksella 99 dollarin tasolta, samalla kun noususkenaario rakentuu tilaajamäärän räjähdysmäiselle kasvulle.
Tekoälykonesalien asiakassuhteissa on oma heikkoutensa. Asiakkaat voivat irtisanoa vuokrasopimuksensa ilman sanktioita 90 päivän varoitusajalla.
Osaketarjonta kasvaa elokuun aikana
Elokuun 6. päivä oli merkitty sijoittajien kalentereihin uhkakuvana. Silloin vapautui myyntirajoituksista 911,5 miljoonaa osaketta.
Ryntäystä ei tullut. Osake avasi viikon 3. elokuuta 115 dollarista ja päätyi 10. elokuuta 139 dollariin, eli viikossa kertyi runsaan 21 prosentin nousu.
Seuraava erä irtoaa 20. elokuuta, jolloin markkinoille voi tulla noin 320 miljoonaa osaketta lisää. Tarjontapaine ei siis ole ohi, ja osa sijoittajista on jo keventänyt asemiaan.
Laimennusriski ei rajoitu myyntirajoituksiin. Morgan Stanleyn omassa mallissa investoinnit voivat nousta 300 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2031 mennessä, mikä edellyttäisi keskimäärin noin 84 miljardin dollarin ulkoista rahoitusta vuosittain 2027–2034.
Lisäksi vireillä on 60 miljardin dollarin osakekauppa, jolla SpaceX ostaa tekoälykoodausyhtiö Cursorin. Kaupan on määrä sulkeutua kolmannella neljänneksellä, ja se maksetaan kokonaan uusilla osakkeilla.
Analyytikkokunnan hajonta on poikkeuksellinen listatulle jättiyhtiölle. Keskimääräinen 12 kuukauden tavoitehinta on 231 dollaria, matalin 62 ja korkein 800.
Seuraavat konkreettiset näytöt ovat kalenterissa. SpaceX on kaavaillut Starshipin operatiiviseksi loppuvuodesta 2026, ja yhtiön varapääjohtaja Stephanie Bednarek on kertonut kiertoratalaskennan demonstraation tavoiteajankohdaksi vuoden 2027 loppua ja laajempien käyttöönottojen alkua vuodelle 2028.
Lue myös tämä: SpaceX rakentaa mobiiliverkkoa ja hamuaa telejättien asiakkaita



