Suomen vaisu talouskehitys alkaa heijastua kulutuskysyntään. Helsingin pörssin vähittäiskaupan yhtiöiden, Keskon ja Stockmannin myynti on laskussa.
Keskon myynti oli helmikuussa vajaat 680 milj. euroa ja se laski 7,4 prosenttia edellisvuoden helmikuuhun verrattuna. Stockmannin helmikuun myynti oli puolestaan 131 miljoonaa euroa, ja laskua tuli 3,8 prosenttia, kun mukaan ei lasketa Venäjällä lopetettua franchising-toimintaa.
Helmikuussa oli yksi toimituspäivä vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä osaltaan selittää molempien yhtiöiden myynnin laskua.
Ruokakaupassa muutokset eivät yleensä ole suuria, sillä kuluttajat eivät yleensä muuta ruoan kulutustottumuksiaan talouden näkymien mukaan. Keskon ruokakaupan myynti oli helmikuussa 325,2 milj. euroa ja se laskikin vain 2,2 % edelliseen vuoteen verrattuna. Käyttötavarakaupan myynti oli helmikuussa 103 milj. euroa ja se laski 4,6 %, Kesko kertoo tiedotteessaan.
Keskon rautakaupan myynti oli helmikuussa 183 milj. euroa ja se laski 9,9 %. Myynnin laskua selitti osaltaan Norjassa vuoden 2012 aikana tapahtuneet ketjumuutokset.
Kovimmasta myynnin hiipumisesta kärsi Keskon auto- ja konekauppa, jonka myynti oli helmikuussa 76 milj. euroa ja laskua 23,2 %. Muutosta selittää osaltaan se, että edellisenä vuonna myyntiä kasvatti 1.4.2012 toteutunut autoveromuutos.
Stockmannille vähittäiskaupan yleinen markkinatilanne oli heikko koko helmikuun ajan, erityisesti Suomessa.Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että tavarataloryhmän liikevaihto laski 4,8 prosenttia, kun mukaan ei lasketa Venäjällä lopetettua franchising-toimintaa. Liikevaihto laski 6,3 prosenttia Suomessa ja 1,0 prosenttia ulkomailla. Venäjän tavaratalojen liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla.
Muotiketjujen liikevaihto laski kokonaisuutena 1,8 prosenttia, mutta Seppälän liikevaihto laski peräti18,2 prosenttia.
Molemmat yhtiöt olivat vielä tilinpäätöstiedotteissaan varovaisen optimistisia kuluvan vuoden myyntinäkymien suhteen. Tilinpäätöstiedotteessaan Stockmann arvioi vielä liikevaihdon kasvavan vuonna 2013, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Kesko puolestaan ennakoi vuoden 2013 liikevaihdon olevan samalla tasolla kuin vuonna 2012.
Analyysitalo Inderes on huolissaan Stockmanin myyntiluvuista. ”Stockmannin helmikuu oli myyntiluvuiltaan huono ja olemme yhä enemmän huolissamme Seppälän heikon kehityksen (-18 %) jatkumisesta. Tilannetta pehmentää hieman se, että vertailukauden helmikuu oli verrattain vahva ja kauppapäiviä oli yksi enemmän”, Inderes kertoo Nordnetin aamukatsauksessa.