Asuntokaupan varainsiirtovero vähentää asuntokauppaa ja muuttamista, arvioi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. Varainsiirtoveron verotulot eivät kata siitä aiheutuneita haittoja.
Muuttamisen väheneminen johtaa siihen, että ihmiset asuvat perhekokoon, tuloihin ja työpaikan sijaintiin nähden huonosti sopivissa asunnoissa, toteaa VATT tiedotteessaan. VATT on analysoinut varainsiirtoveron vaikutuksia kansainväliseen tutkimustietoon perustuen.
”Esimerkiksi lapsiperhe ei muuta isompaan asuntoon, vaikka lapsiluku kasvaa, ja vanhemmat jäävät asumaan tarpeisiinsa nähden liian suuren asuntoon, kun lapset muuttavat omilleen”, VATT toteaa.
Varainsiirtovero siis aiheutuu haittaa ihmisille ja asunnot ovat tehottomassa käytössä. Lisäksi vero on epäoikeudenmukainen, koska sitä joutuvat maksamaan ne jotka ovat pakotettuja muuttamaan eron tai työpaikan menetyksen vuoksi, toteaa VATT:n erikoistutkija Teemu Lyytinen.
Varainsiirtoverosta valtiolle koituvat verotulot eivät kata siitä aiheutuneita haittoja.
VATT:n ja London School of Economicsin tekemän tutkimuksen mukaan yhden prosenttiyksikön kasvu varainsiirtoverossa vähentää asuntokauppoja jopa 10–20 prosenttia. Varainsiirtoveron nosto vähentäisi kotitalouksien muuttoalttiutta peräti 30 prosenttia.
Valtiolla olisi mahdollisuus verottaa asumista varainsiirtoveroa vähemmän haitallisella tavalla. Tällaisia veroja ovat esimerkiksi kiinteistövero ja asuntolainojen korkovähennysoikeuden alentaminen.
”Kiinteistövero ei vaikuta muuttamiseen, koska sitä maksetaan yhtä paljon riippumatta siitä, vaihtaako asunto omistajaa”, VATT toteaa.