Voi kurjuus mitä makrolukuja – teollisuustuotanto -7,5 prosenttia

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2014 tammikuussa 7,5 prosenttia pienempi kuin vuoden 2013 tammikuussa.

Teollisuustuotanto on vähentynyt yhtäjaksoisesti toista vuotta.

Teollisuustuotanto väheni tammikuussa lähes kaikilla päätoimialoilla. Eniten tuotanto väheni sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, 22,8 prosenttia. Kaivostoiminnassa tuotanto oli tammikuussa 11,4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2013 tammikuussa. Kemianteollisuuden tuotanto väheni 3,3 prosenttia vuoden takaisesta.

Tammikuussa päätoimialoista kasvua oli vain sähkön tuotannossa, jossa tuotanto kasvoi 1,7 prosenttia.

Euroopan komission mukaan Suomi kuuluu nyt niiden seitsemäntoista EU-maan joukkoon, joiden taloudessa on epätasapainoisuuksia.

Suomen makrotalouden epätasapainot liittyvät komission mukaan vaatimattomaan vientimenestykseen, joka nakertaa samalla julkisen talouden rahoituspohjaa. Viennin hyytymisen taustalla on puolestaan heikentynyt kustannuskilpailukyky sekä monet toimiala- ja yrityskohtaiset tekijät.

”Pikavoittojen hakemisen sijasta nyt tarvitaankin määrätietoista työtä, jolla luodaan uskoa työntekoon ja yrittämiseen sekä vakautetaan julkinen talous kestävällä kasvua tukevalla tavalla. Edessä oleva kehysriihi on tästä ensimmäinen koetinkivi: veronkiristyslinjan jatkamisella olisi tulevina vuosina huomattavan kielteisiä kasvuvaikutuksia”, painottaa EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila EK:n tiedotteessa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Pitkän koron rahastot sijoittajien suosiossa

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Tietokone- ja konsolipelien sekä elokuvien verkkokauppa hurjassa kasvussa