Tietokone- ja konsolipelien verkkokauppaostokset kasvoivat yli 60 prosenttia viime vuodesta, ja elokuvien latauksetkin lähes 40 prosenttia.
TNS Gallupin, Kaupan liiton ja Asiakkuusmarkkinointiliiton verkkokauppatilaston mukaan suomalaisten verkkoon kuluttama summa on kasvanut kolmessa vuodessa 18 prosenttia.
Koko verkkokauppapotti kasvoi edellisvuodesta 9 prosenttia. Vähittäiskaupan tuotteiden verkko-ostokset kasvoivat hieman nopeammin, yli 11 prosenttia edellisvuodesta.
”Kansainvälisten mediakonseptien rantautuminen Suomeen on saanut suomalaiset innostumaan on-demand tv-palveluista. Esimerkiksi Netflixiä katsovien määrä on tutkimustemme mukaan enemmän kuin kaksinkertaistunut. Myös muiden tuoteryhmien verkko-ostaminen yleistyy, ja on nähtävissä, että positiiviset kokemukset ruokkivat edelleen verkkokaupan kasvua”, Digital-yksikön johtaja Ville Wikström TNS Gallupista kertoo.
Erityisen kovasti on verkossa kasvanut rautakauppa – kasvua peräti 90 prosenttia. Rautakaupan kasvua selittää kotimaisen tarjonna kasvu verkossa.