Osakeanalyysit

Teleoperaattorit Elisa ja Sonera tarjoavat suojaa

Lähde: Elisa Oyj.

Lähde: Elisa Oyj.

Helsingin pörssin teleoperaattorit tarjoavat matalan riskin ja defensiivisen luonteensa ansiosta suojaa epävarmoina aikoina.

Elisa on onnistunut säilyttämään kannattavuutensa vaikeassa makrotaloudellisessa ympäristössä. ”Vuoden kolmas neljännes todisti, että yhtiö on pystynyt säilyttämään defensiivisen luonteensa”, toteaa Handelsbanken aamukatsauksessaan.

Elisa muutti kuluvan vuoden marginaalin ohjeistusta ja uskoo sen yltävän ”hieman korkeammalle” kuin viime vuonna. Pankin käsityksen mukaan näkemys on varovainen.

Elisa osti 24 miljoonalla eurolla siivun ostamiseen vaasalaisesta ICT-yhtiö Anviasta. Teleoperaattorin suunnitelmat Anvian suhteen ovat kuitenkin vielä arvoitus, sillä Elisa ei ole paljastanut suunnitelmiaan. Elisa on nyt 23 prosentin omistusosuudellaan suurin Anvian omistaja.

Handelsbankenin mukaan Elisa tarjoaa sijoittajille vahvaa kassavirtaa ja hyvän osingon. Pankki nosti vahvistuneiden näkemysten vuoksi osakkeen suosituksen aiemmalta ”Vähennä”-tasolta tasolle ”Lisää”. Tavoitehinta osakkeelle on 21 euroa.

Soneralla on ollut huolia Ruotsin markkinalla. Yhtiön käyttökate on sulanut länsinaapurissa 43,2 prosentista 40,9 prosenttiin.

Handelsbanken ei ole marginaalien heikentymisestä huolissaan. ”Kustannukset nousivat 6 prosenttia vuodessa, mutta huoliamme lievensi se, että valtaosa marginaalien laskusta oli seurausta huonosta säästä ja heikompien marginaalien laitteiden myynnin osuuden kasvusta”, pankki toteaa.

TeliaSonera investoi nyt reippaasti, sillä sen investointimenot suhteessa liikevaihtoon ovat jo lähes 19 prosenttia.

Handelsbankenin mukaan nämä pitkän aikavälin toimet painavat lyhyen ajan kassavirtoja alas, mutta toisaalta yhtiö on nyt lähellä yltää liikevaihdon kasvuun usean vuoden laskun jälkeen. Investoinnit alkavat tuottaa hedelmää vasta vuosina 2017 – 2018.

Toisaalta TeliaSoneran osakkeen defensiivinen luonne pitää riski/tuotto -suhteen houkuttelevana myös lyhyellä aikavälillä.

Handelsbanken säilyttää TeliaSoneran osakkeelle ”Lisää”-suosituksen, mutta säätää tavoitehintaa hiukan alhaisemmaksi 5,7 eurosta 5,34 euroon.

 

 

Kommentoi
Ylös
>