Osakeanalyysit

Inderes: Nokia ylitti kirkkaasti kaikki odotukset

Nokia raportoi tänään aamulla selvästi odotuksia vahvemmasta Q3-tuloksesta, arvioi analyysitalo Inderes. Myös tulevaisuuden näkymät ovat valoista.

Tulosylityksen taustalla oli yhtiön syömähammas Networks, joka hyötyi useiden laajojen verkkoprojektien aktiviteetista neljänneksen aikana. Yhtiö tarkisti myös Networksin kannattavuusarviota hieman ylöspäin.

Nokian kolmannen vuosineljänneksen ei-ifrs liikevoitto oli 457 miljoonaa euroa(Q3’14: 344 miljoonaa euroa). Tulos ylitti selvästi Inderesin ennusteen, joka oli 434 miljoonaa euroa ja konsensusodotus oli 357 miljoonaa euroa. Ei-ifrs osakekohtainen tulos oli 0,09 euroa osuen Inderesin ennusteeseen 0,09 euroa ja ylittäen selvästi konsensusodotuksen 0,06 euroa.

Yhtiö kirjasi neljännekselle useita kirjanpidollisia kertaeriä, joiden takia raportoitu osakekohtainen tulos nousi 0,19 euroon.

Verkkoliiketoiminta on vahvassa kasvussa. “Verkkoliiketoiminta kääntyi odotustemme mukaisesti kasvuun Q3:lla ja liikevaihto kasvoi 13 %. Kasvu yhdessä erinomaisen 39 %:n bruttomarginaalin kanssa veti Networksin ei-ifrs liikevoiton 397 MEUR:oon, kun odotuksissa oli 265 MEUR liikevoitto”, Inderes toteaa.

Analyysitalo muistuttaa kuitenkin, että Networks hyötyi poikkeuksellisen paljon yksittäisistä verkkoprojekteista johtuvasta vahvasta aktiviteetista (kuten Kiinan LTE-verkon rakennus ja Yhdysvalloissa Sprint) neljänneksen aikana, mikä näkyi Mobile Broadbandin vahvana kasvuna. “Sykli on lyhyellä tähtäimellä erittäin suotuisa Networksille, mutta ei pidä olettaa sen olevan kestävää.”

HEREn osalta positiivista oli yksikön hieman odotuksia nopeampi kasvu, joskin tulos jäi nollatasolle, Inderes toteaa. “Autoteollisuus kuitenkin jatkaa hyvää kasvuaan, mikä tulee nostamaan HEREn kannattavuutta arviomme mukaan ensi vuoden aikana.”

Techonologies-yksikkö jauhaa Nokialle tasaista tulosta eikä sisältänyt suurempia yllätyksiä. Toimitusjohtaja Rajeev Surin mukaan lisensointiaktiviteettien hyödyt vaativat aikaa realisoituakseen, mutta Nokia etenee ripeästi oikeaan suuntaan, Inderes toteaa. Nokia pystynee kasvattamaan merkittävästi patenttisalkun tulovirtaa lähivuosina.

Analyysitalo odottaa vahvan tuloskehityksen yhdessä markkinan luottamuksen vahvistumisen kanssa toimivan positiivisena ajurina Nokian osakkeelle lähitulevaisuudessa.

Analyysitalon suositus Nokian osakkeelle on edelleen “Osta” ja tavoitehinta 7,00 euroa. Yhtiön osake on ollut tänään vahvassa nousukiidossa; aamupäivällä kurssi on ponkaissut jo lähes 5 prosentin nousuun. Kurssi hätyytteleekin siis jo Inderesin tavoitehintaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös