Rahastotietoa

Sijoitusrahastojen suurimmat osakesijoitukset kotimaisissa yhtiöissä

Sijoitusrahastojen osakeomistuksista lähes viidennes on suomalaisia, kertoo Suomen Pankki tiedotteessaan.

Suomen Pankin mukaan Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen osakesijoituksien kolme suurinta kohdeyritystä olivat Nokia, Kone ja Sampo.

Rahastojen sijoitukset näiden osakkeisiin olivat syyskuun 2014 lopussa tasearvoltaan yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Suomen Pankin mukaan suomalaisista sijoitusrahastoista Nokian osakkeita omisti tuolloin yhteensä 52 rahastoa, Koneen osakkeita 57 rahastoa ja Sammon osakkeita 53 rahastoa.

Yhteensä Suomeen rekisteröidyillä sijoitusrahastoilla oli sijoituksia 113 suomalaisen yrityksen noteerattuihin osakkeisiin.

Kaiken kaikkiaan lähes viidennes sijoitusrahastojen osakeomistuksista oli suomalaisia. Yhteensä Suomeen rekisteröidyillä sijoitusrahastoilla oli syyskuun lopussa noteerattuja osakesijoituksia noin 29,1 miljardia euroa eli noin 33 prosenttia rahastojen kaikista saamisista.

Sijoitusrahastot omistivat noin 4 500:n eri yhteisön noteerattuja osakkeita 94 maassa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös