Yritysuutiset

Investointitavaroita valmistavien pörssiyhtiöiden tilaukset laskussa

OP on päivittänyt ennusteensa investointitavaroiden valmistajien viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen tilauksille.

Pankki arvioi useimpien yhtiöiden raportoivan pienemmät tilaukset kuin edellisenä vuonna.

”Odotamme, että vain KONEen (VÄHENNÄ) ja Valmetin (LISÄÄ) tilaukset kasvoivat. KONEen tilausten kasvu jää kuitenkin selvästi vaatimattomammaksi kuin edellisillä neljänneksillä, kun Kiinan kasvu vaimentuu ja valuuttakurssien positiivinen vaikutus pienenee”, OP arvioi aamukatsauksessaan.

Tosin Valmetin vuoden 2014 vertailuluvut olivat heikot.

Suurimpia laskuja OP odottaa Cargotecin MacGregorille, Konecranesin laitteille, Metson Mineralsillle ja Wärtsilän Energy Solutionsille.

”Heikot tilausluvut eivät tule yllätyksenä, sillä tilauksia on julkistettu niukasti, ja epävarmat talousnäkymät lykkäävät investointeja.”

OP:n huomio kohdistuu erityisesti palvelujen tilauksiin. Pankin mukaan kaivossektorin vaikea tilanne on jo näkynyt Metson ja Outotecin palvelujen tilauksissa.

Muiden yhtiöiden palvelutilausten aktiviteetti on kuitenkin toistaiseksi säilynyt varsin vakaana.

”Raaka-ainesektoria lukuun ottamatta teollisuuden käyttöasteet ovat pysyneet hyvinä, mikä pitää yllä huollon ja varaosien kysyntää. Vain Konecranes raportoi palvelujen kannattavuuden, joka vuoden 2015 aikana vahvistui. Arvioimme, että pääosin palvelujen marginaalit ovat säilyneet vakaina, myös kaivoslaitetoimittajilla.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös