Sijoitusuutiset

Tämä osuuskunta maksaa peräti 20 prosentin osingon

Osuuskunta Lihakunta jakaa jäsenilleen harvinaisen muhkean osingon.

Lihakunta teki viime vuonna yli 3,1 miljoonan euron tuloksen. Kasvua vuoteen 2006 verrattuna tuli reippaasti, sillä tuolloin tulos oli 2,5 miljoonaa euroa. Tulos parani noin 0,6 miljoonaa edellisvuodesta.

Osuuskunnan edustajisto päätti, että vuoden 2017 A-osuuspääomalle maksetaan korkoa 20 prosenttia ja B-osuuspääomalle 2 prosenttia. Koronmaksupäivä on 5.6.2018.

Lihakunnan taseen loppusumma on vajaat 79 miljoonaa euroa euroa ja omavaraisuusaste 97,7 prosenttia.

Lihakunnan tärkein tehtävä on hoitaa jäsenistönsä etuja ja näkökulman esilläoloa atrialaisessa yritysperheessä. Osakkuusyritystensä välityksellä osuuskunta harjoittaa muun muassa teuraskarjan hankintaa, eläinvälitystä, teurastamotoimintaa ja lihanjalostusta.

Lihakunnan tärkeimpiä osakkuusyrityksiä ovat pörssiyhtiö Atria, A-Tuottajat Oy ja A-Rehu Oy. Lihakunta on toinen pörssiyhtiö Atrian pääomistajista. Lihakunta yhdessä Itikka osuuskunnan ja Pohjanmaan Lihan kanssa omistaa yli 50 prosenttia Atrian osakkeista.  Äänivaltaa osuuskunnilla on lähes 90 prosenttia.

Atrian liikevaihto oli viime vuonna 1 436,2 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2006 oli 1 352 miljoonaa. Konsernin liikevoitto nousi 40,9 miljoonaan euroon edellisvuoden 32 miljoonasta eurosta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös