Metsäkonevalmistajan liikevaihto nousi tammi-maaliskuussa 9,4 prosenttia yli 142 miljoonaan euroon.
Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta nousi vajaaseen 74 prosenttiin viime vuoden 72 prosentista.
Uusia tilauksia yhtiö kahmi katsauskauden aikana 193 miljoonan euron arvosta. Viime vuonna uusia tilauksia tuli hieman alle 127 miljoonalla eurolla.
Liiketulos oli 17 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden tammi-maaliskuussa oli 14,3. Liiketulosprosentti parani yhdestätoista kahteentoista.
Yhtiön ukaan metsäkoneet kävivät kaikilla markkinoilla hyvin kaupaksi, ja konekaupat etenkin Venäjällä ja Aasiassa kasvoivat. Myyntiä kerryttivät myös huoltopalvelut, joiden liikevaihto kasvoi yhtiön mukaan erinomaisesti. Vaihtokoneiden liikevaihto oli samalla tasolla kuin vertailukautena.
Yhtiön toimitusjohtaja Juho Nummela toteaa ensimmäisen neljänneksen olleen erittäin vahva ja metsäkoneiden kysyntä oli hyvällä tasolla kaikilla markkina-alueilla.
”Vieremän tehtaan investointi eteni aikataulussa. Kuluneen neljänneksen aikana otimme onnistuneesti käyttöön uuden varastojärjestelmän. Varastoautomaation ja materiaalivirtauksen kehittäminen jatkuu samalla kun tehtaan kokoonpanolinjojen rakentaminen aloitetaan uudessa tehdasympäristössä. Uusi kokoonpanotehdas otetaan käyttöön kesälomien jälkeen”, Nummela toteaa.
Ponsse odottaa euromääräisen liikevoiton olevan vuonna 2018 samalla tasolla kuin vuonna 2017. Ponssen vahvasti uusiutunut ja kilpailukykyinen tuotemallisto sekä uudet huoltopalveluratkaisut ovat kasvattaneet yhtiötä merkittävästi. Markkinatilanne on jatkunut suotuisana.
Lähiajan riski on maailmantalouden epävarmuus, joka voi heikentää metsäkoneiden kysyntää. Muita riskejä ovat kehittyvien maiden valuuttakurssien vaihtelu ja geopolitiikka.
”Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta. Riskit toimittajaverkostossa voivat aiheuttaa häiriöitä materiaalisaatavuuteen”, yhtiö kertoo.
Ponssen avainluvut ensimmäisellä kvartaalilla:
– Liikevaihto oli 142,1 (129,9) miljoonaa euroa.
– Liiketulos oli 17,1 (14,3) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 12,0 (11,0).
– Tulos ennen veroja oli 15,4 (14,5) miljoonaa euroa.
– Liiketoiminnan rahavirta oli 19,3 (-5,4) miljoonaa euroa.
– Osakekohtainen tulos oli 0,42 (0,40) euroa.
– Omavaraisuusaste oli 53,2 (52,4) prosenttia.
– Tilauskanta oli 173,8 (118,6) miljoonaa euroa.
Inderes ja FIM kommentoivat Ponssen tulosta Twitterissä. Ponssen osakekohtainen oikaistu tulos oli 30 prosenttia Inderesin odotuksia parempi.
#Ponsse:lta erittäin vahva Q1-raportti. Tilaukset kasvoivat 52 % ja liikevaihto 9%. EBIT-marginaali (12,0 %) paras koskaan Q1:llä. 2018-ohjeistus (liikevoitto 2017:n tasolla) kuitenkin ennallaan. pic.twitter.com/TCHPE2k85W
— Inderes (@Inderes) 17. huhtikuuta 2018
#Ponsse aloitti Helsingin Pörssin tuloskauden vahvasti ?
— FIM Syke (@FIMSyke) 17. huhtikuuta 2018
#Ponsse 1Q18 tiistaina 17.4. klo 9.00. Ohessa graafi & konsensusennusteet: pic.twitter.com/e45QM1pMrg
— FIM Syke (@FIMSyke) 16. huhtikuuta 2018
