Kumppaniblogit

Palkkasin vaurastumisen valmentajan

Aloitin oman sijoitusurani lukemalla. Luin sijoituskirjallisuutta noin puoli vuotta ennen ensimmäistä suoraa osakesijoitusta.

Olin toki aloittanut sijoittamisen jo aiemmin säästämällä säännöllisesti indeksirahastoon ja opintoni tukivat osaamisen kehittymistä, mutta suora osakesijoittaminen vaati mielestäni hyvin tarkkaa perehtymistä ja opettelua. Koen, että tällä opiskelulla on ollut suuri merkitys sijoitusfilosofiani kehittymisessä. Sijoitusfilosofiani muotoutui varsin pysyväksi jo ennen varsinaista sijoittamista, kiitos lukemisen.

Sijoitusfilosofiani kehittyi Jukka Oksaharjun, Mika Hyttisen sekä muiden ns. bisnessijoittamisen puolestapuhujien myötä ja ostin jo ensimmäiset osakkeeni pitääkseni. Salkussani onkin vielä nämä ensimmäiset ostot tallella (Nordea). Sijoitusfilosofiani pohjalta strategiaani kuuluu tarkka tutustuminen kohdeyritykseen ja potentiaalisten yhtiöiden lisääminen seurantalistalle, jossa ne odottavat sopivaa hinnoittelua ja ostamista. Tämä strategia sopi minulle myös siksi, että olin opiskelija. Pääoman keräämisessä meni aikaa ja sijoittaminen tuli suorittaa siksi erityisen huolellisesti.

En ole maksanut oppirahojani suoraan negatiivisesti, vaan oppirahani olen maksanut silloin, kun olen poikennut sijoitussuunnitelmastani ja myynyt omistuksiani. Ainoat yhtiöt, joita olen laskelmiini perustuen myynyt, olisivat tuottaneet erittäin hyvin, jos olisin pitänyt ne. Tämän jälkeen olen vielä sortunut ankkuroitumiseen, enkä ole myöhemmin ostanut takaisin näitä yhtiöitä. Näissä yhtiöissä arvonnousu on ollut hurjaa, joten mukaan olisi päässyt myöhemminkin. Lisäksi kyseiset yhtiöt ovat hyviä osingonmaksajia. Olen siis jäänyt näiden yhtiöiden osalta paitsi isoista tuotoista verrattuna myyntivoittoon, jonka olen realisoinut.

Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että olen perustanut myynnit suunnitelmallisuudelle, sekä sen hetkiselle päätöksenteolle. Myynnit eivät ole olleet hetken mielijohteita, vaan pidemmän suunnittelun lopputulos. Päätös on perustunut myös yhtiökohtaiseen analyysiin, eikä osakemarkkinaan. Harmikseni tuo suunnittelu on mennyt näin jälkiviisaana kuitenkin pieleen. Onkin tärkeää, että perustaa jokaisen toimen jollekin suunnitelmalle ja, että kirjaa sen ylös. Tällöin on mahdollisuus oppia virheistä ja olla toistamatta niitä. Sijoittaja ei opi ainoastaan markkinoista vaan myös itsestään. Molemmat ovat erittäin tärkeitä kehittymisen paikkoja. (Ajoittaminen on vaikeaa ja tulevaisuus vasta näyttää oliko päätökseni näiden yhtiöiden osalta kuitenkin viisas.)

Sijoittajat tekevät virheitä, jopa ne kaikkein taitavimmatkin. Jos aloittelevalla sijoittajalla on kuitenkin kyky oppia virheistään ja hän sijoittajaa suunnitelmallisesti, niin hänen on mahdollista kehittyä taitavaksi. Luin sijoituskirjallisuutta hyvin paljon jo ennen varsinaista osakesijoittamista ja olen jatkanut samaa tahtia myös sijoittamisen rinnalla. Tästä syntyi hyvä pohja, mutta kaikkein eniten oppii vasta varsinaisesti osakemarkkinoilla. Osakemarkkinat ovat lyhyellä aikavälillä psykologiset ja arvonmuodostuksessa korostuu muut asiat kuin yhtiön todellinen potentiaali. Lisäksi sijoittajan pitää pystyä käsittelemään omia ajatuksiaan ja pysyttävä rationaalisena.

Tätä osa-aluetta on hyvä opiskella konkreettisesti käytännössä. Tukena toimii hyvin laadittu sijoitussuunnitelma. Sijoitussuunnitelma muokkaantuu matkanvarrella, kun sijoittaja oppii uutta eri tietolähteistä ja varsinkin omista toimista ja virheistä. Esimerkiksi minä olen sijoittanut ainoastaan tämän pitkän nousukauden aikana. En ole siis kokenut varsinaista karhumarkkinaa tai oikeaa romahdusta. Onkin erittäin tärkeää pysyä nöyränä ja pyrkiä oppimaan uutta koko ajan (tämä ohjenuora toimii kaikessa).

Sijoitusonnistuminen on helposti mitattavaa, kuten urheilukin. Yksi mittari kertoo, kuinka hyvin olet onnistunut. Urheilussa sekuntikello tai mittanauha ja sijoittamisessa saavutettu tulos prosenteissa (suhteutettuna salkun tavoiteltuun riskitasoon). Sijoittamisessa tulokset eivät kuitenkaan ole nopeasti havaittavissa, vaan strategiasta riippumatta tulos saavutetaan yleensä pitkässä juoksussa. Lyhyellä aikavälillä myös tuurilla on merkitystä. Sekä urheilu, että sijoittaminen noudattavat kuitenkin samaa kaavaa siinä, että suurin työ on tehty taustalla ja toteutunut tulos on vain jäävuoren huippu. Lukemattomat toistot ja työtunnit rakentavat tuloksentekokyvyn ja itse tulos realisoituu vasta myöhemmin.  Pikavoittoja ei ole saatavilla.

Markkinaturbulenssi tai epäonnistuneet harjoitukset koettelevat itseluottamusta ja saavat epäilemään omia kykyjä. Tällöin tulee kiusaus poiketa alkuperäistä suunnitelmasta. Sijoittamisessa tämä tarkoittaisi suunnitelmasta poikkeavia myyntejä tai ostoja. Urheilussa olen epätoivoiselta tuntuneessa tilanteessa saanut tukea valmentajaltani ja hän on luonut uskoa tekemiseen. Sijoittamisessa tämä tärkeä ”valmentaja” on ollut sijoitussuunnitelmani.

Urheiluvalmentaja rakentaa urheilijan kanssa harjoitusohjelmaa ja työkaluja, joilla asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Sijoitussuunnitelman tehtävä on sama. Oli strategiana sijoittaa sitten säännöllisesti rahastoon tai aktiivisesti osakkeisiin, niin on kuitenkin tärkeää pysyä omassa suunnitelmassa. Jokaisen säästäjän ja sijoittajan onkin syytä palkata oma vaurastumisen valmentaja eli tehdä itselle sijoitussuunnitelma.

Artikkeli on julkaistu alun perin LinkedIn:ssä 1.4.2018.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös