Yritysuutiset

Kiinalaisyhtiö mukaan Kemijärven biojalostamon rahoitukseen

Kemijärvelle biojalostamoa pystyttävän Boreal Bioref kertoo tiedotteessaan, että kiinalainen paperikonserni Shanying tulee mukaan Kemijärven biojalostamoinvestointiin.

Kiinalaisyhtiö toimii operatiivisena kumppanina, tuotteiden ostajana ja enemmistöomistajana ja -sijoittajana varmistaen osaltaan investoinnin toteutumisen.

Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala kertoi uutistoimisto Startelille, että Shanyingista tulee pääomistaja. Nivalan mukaan jalostamon tämänhetkinen kustannusarvio on 950 miljoonaa euroa.

Boreal Bioref on saattanut loppuun valmistelutyöt, joiden pohjalta Kemijärvelle suunnitellun 500 000 tonnin biojalostamon investointipäätös voidaan tehdä. Tekninen suunnittelu, kokonaisvaltainen toteutettavuusselvitys sekä merkittävät kaupalliset puunhankintasopimukset on saatu päätökseen.

Boreal Bioref on suomalainen biotalousyritys, joka suunnittelee ja rakentaa Kemijärvelle nykyaikaisen biojalostamon. Yrityksen tuotanto on laaja, sisältäen mm. selluloosaa, liukosellua, mikrokiteistä selluloosaa, mäntyöljyä, etanolia, bioenergiaa (sähkö ja lämpö), biokaasua, maanparannusaineita sekä puupohjaisia sokereita.

Suomalaisyhtiö on marraskuusta 2017 lähtien neuvotellut Shanyingin kanssa ja yhtiöt ovat järjestäneet keskinäisiä neuvottelu-, vierailu- ja tuotantolaitoskäyntejä sekä Kemijärvellä että Kiinassa.

Rakennustöiden aloittaminen edellyttää myönteistä ympäristölupapäätöstä sekä kaikkien rahoitussopimusten ja niihin liittyvien Kiinan viranomaisten myöntämien lupien saamista.

Suunnitelman mukaan rakennustyöt aloitetaan tämän vuoden kesällä ja aikataulun mukaan biojalostamo valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä.

Boreal Bioref toimitti ympäristölupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintoviranomaisille vuoden 2017 elokuun lopussa. Kemijärven kaupunginvaltuusto hyväksyi teollisuusalueen asemakaavan 5.3.2018.

Shanying on merkittävä kansainvälinen paperiryhmä ja kolmanneksi suurin kotimainen pakkauspaperin ja pahvin tuottaja. Yritys keskittyy pääasiassa voimapapereiden, kartongin, korkealaatuisten aaltopapereiden, offsetpapereiden ja muiden paperilaatujen tuottamiseen.

Kiinan lisäksi yhtiö omistaa yrityksiä mm. Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Pohjoismaissa.

Shanyingin vuotuinen tuotanto on yli kolme miljoonaa tonnia paperia ja miljardi neliömetriä levyä ja kartonkia.

Kiina on Suomen suurin markkinasellun vientikumppani ja yhteistyö Shanyingin kanssa varmistaa Boreal Biorefin onnistuneen pääsyn tähän tärkeään sellumarkkinaan.

Kommentoi
Ylös
>