Pekka Lundmark nimitetty Nokian toimitusjohtajaksi; Rajeev Suri tulee jättämään tehtävänsä toimittuaan Nokian ja Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajana yli kymmenen vuotta.

Nokian hallitus on nimittänyt Pekka Lundmarkin Nokian toimitusjohtajaksi. Lundmark aloittaa uudessa tehtävässään arviolta 1.9.2020.
Lundmark toimii tällä hetkellä energiayhtiön Fortumin toimitusjohtajana. Ennen Fortumia Lundmark oli Konecranesin, johtavan globaalin materiaalinhallintayrityksen, toimitusjohtaja ja toimi vuosina 1990-2000 erinäisissä johtotehtävissä Nokian palveluksessa, mukaan lukien strategia- ja liiketoiminnan kehitysjohtajana Nokia Networksillä.
Lundmark valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Hänen toimipaikkansa tulee olemaan Espoossa.
”Olen tyytyväinen, että Pekka on sopinut tulevansa Nokialle hetkellä, jossa Alcatel-Lucentin hankinta on takanamme ja 5G:n maailma edessämme”, sanoi Risto Siilasmaa, Nokian hallituksen puheenjohtaja.
”Hänellä on vankkaa kokemusta johtotehtävistä ja omistaja-arvon luomisesta isoissa B2B-yrityksissä, laaja-alaista kokemusta televiestintäverkoista, teollisuuden digitalisaatiosta sekä tärkeistä markkinoista, kuten Yhdysvalloista ja Kiinasta. Johtajana hänen painopisteenään ovat olleet strategian selkeyttäminen, operatiivisen toiminnan parantaminen sekä vahvan taloudellisen tuloksen luominen.”
”Minulla on kunnia saada mahdollisuus johtaa Nokiaa, ainutlaatuista yritystä, jossa on paljon potentiaalia ja lahjakkaita ihmisiä”, sanoi Lundmark.
”Voimme yhdessä luoda lisäarvoa osakkeenomistajille toteuttamalla Nokian tehtävää kehittää teknologiaa, joka yhdistää koko maailman. Olen vakuuttunut siitä, että yritys on asemoitu hyvin 5G-aikakaudelle, ja tavoitteenani on varmistaa, että lunastamme lupaukset asiakkaille, työntekijöille, osakkeenomistajille ja muille sidosryhmille. Vahvat arvot, johtavat innovaatiot ja vankkumaton sitoumus asiakkaita kohtaan ovat aina olleet keskeisiä Nokialle ja haluan jatkossa keskittyä näihin tekijöihin entistä enemmän.”
Rajeev Suri, Nokian tämänhetkinen toimitusjohtaja, on antanut aiemmin yhtiön hallituksen ymmärtää, että hän harkitsee tehtävänsä jättämistä jossain vaiheessa tulevaisuudessa edellyttäen, että selkeä suunnitelma seuraajan osalta on olemassa. Nokian hallitus on toteuttanut järjestelmällisen seuraajahaun ja toiminut läheisessä yhteistyössä Surin kanssa kehittääkseen sisäisiä ja löytääkseen ulkopuolisia seuraajaehdokkaita. Prosessi kulminoitui tänään 2.3.2020, kun Nokian hallitus päätti Lundmarkin nimityksestä.
Suri jättää nykyisen tehtävänsä 31.8.2020 ja jatkaa Nokian hallituksen neuvonantajana 1.1.2021 asti.
Nokia osakekurssi lähti nimityksen johdosta heti aamusta yli neljän prosentin nousuun.
Artikkeli päivitetty 2.3. klo 10.24.
