Indikaattorit

Kauppakamari: Suomen vienti sukelsi toukokuussa 19 prosenttia

Tuoreen tiedon mukaan Suomen vienti jatkaa sukeltamista.

Kauppakamarin tuoreiden vientiasiakirjatilastojen perusteella Suomen vienti tippui toukokuussa yhä 19 prosenttia, kun tavaravienti tullin tilastojen mukaan oli jo huhtikuussa 19,8 prosentin pudotuksessa.

”Pelot koronakriisin iskemisestä nyt vientiyrityksiin ovat valitettavasti vahvistuneet”, arvioi synkistyviä tilastoja Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori

Kauppakamarin Vientijohtajabarometri osoitti reilu kuukausi sitten, että vientiyritysten kansainväliset asiakkaat ovat lykkäämässä uusia kauppoja ja viivyttämässä maksuja sekä uusia investointeja. Tullin mukaan jo huhtikuussa Suomen tavaravienti Saksaan romahti yli 38 prosenttia, Ruotsiin 19,6 prosenttia ja Kiinan 16 prosenttia sekä Yhdysvaltoihin 28,6 prosenttia.   

Vuoren mukaan kilpailu vientimarkkinoilla on jo nyt kiristymässä. Eri maat pyrkivät selvästi kansallisilla elvytystoimilla suosimaan paikallisia toimijoita, jolloin suomalaisten vientiyritysten pitää olla kovassa iskussa uusia kauppoja voittaakseen.

Pienet kotimarkkinat eivät auta suomalaisviejiä. Esimerkiksi vientikaupan rahoituksessa Saksa ja Ruotsi vaikuttavat olevan aavistuksen Suomea kilpailukykyisempiä. Suomessa vasta selvitään pk-yrityksille ostajarahoituksen järjestämisen kannalta tärkeiden pienluottoja ja luottovakuutuksen kattavuutta nopeasti muuttuvissa olosuhteissa pankkien ja luottovakuuttajien kiristäessä riskienhallintaansa.  

Kauppakamarin selvitysten mukaan koronakriisin keskelläkin vientiyritysten keskeinen huoli on Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistaminen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.  

”Vientimarkkinoiden kehitykseen emme pysty kuin välillisesti EU:n aktiivisen kauppapolitiikan ja sisämarkkinoiden toimivuuden kautta vaikuttamaan, mutta vientiyritysten kilpailukykyä voimme kansallisin toimin vahvistaa nopeastikin”, sanoo Vuori.  

”Lyhyellä aikavälillä nopeat panostukset viennin edistämiseen ja viennin rahoituksen turvaamiseen pitää nyt olla itsestäänselvyys Suomessakin. Meidän pitää myös uskaltaa tehdä poliittisia päätöksiä, jotka varmistavat työpaikkoja luovien yksityisten tuotannollisten investointien säilymisen Suomessa ja houkuttelevat Suomeen myös uusia investointeja.” 

Vuoren mukaan koronakriisin johdosta valtioiden välinen kilpailu investoinneista kiristyy entisestään, kun yritykset arvioivat tuotantoverkostojaan ja niiden sijaintia.

”Suomella on mahdollisuus pärjätä tässä kisassa, jos varmistamme oikeilla toimilla yritysten toimintaympäristön ennakoitavuuden ja liiketoiminnan kannattavuuden pitkällä aikavälillä”, korostaa Vuori. 

Löydä sopivin Osakesäästötili

  • Osakesäästötilin avulla pystyt ilman välittömiä veroseuraamuksia myymään tai ostamaan ulko- tai kotimaiseen pörssiin listattuja osakkeita.
  • Osakesäästötilien hinnat vaihtelevat ja palveluntarjoajia on useita. 
  • VertaaEnsin.fi on Suomen ensimmäinen palvelu, jonka kautta onnistuu osakesäästötilien vertailu.
  • Vertaamme puolestasi useat osakesäästötilit ilmaisesti ja helposti. Näet eri tilien ominaisuudet ja hinnat ennen kuin teet päätöksen.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös