Kamux pystyy vahvaan suoriutumiseen koronapandemiankin aikana. Yhtiö antoi vastikään positiivisen tulosvaroituksen.

Kamux antoi 16. joulukuuta positiivisen tulosvaroituksen, jossa se kertoo pääsevänsä tänä vuonna keskipitkän aikavälin tavoitteisiinsa liikevoittomarginaalin osalta ja liikevaihdon kasvun osalta lähelle tavoitetta tai tavoitteeseen.
Aiemmin maaliskuussa Kamux oli arvioinut, ettei se todennäköisesti pääsisi keskipitkän aikavälin tavoitteisiinsa tänä vuonna.
Koronapandemiatilanteeseen liittyy kuitenkin yhä paljon vaikeasti ennakoitavia tekijöitä, jotka voivat nopeasti muuttaa tilannetta Kamuxin toimintamaissa. Joulukuun 16. päivä Saksassa alkoi laaja yhteiskunnan sulkeminen, Ruotsin epidemiatilanne on vaikea ja Suomessa hallitus punnitsee tilannetta ja erilaisia toimia.
”Koronapandemia heikensi merkittävästi käytettyjen autojen kauppaa maalis-huhtikuussa. Toukokuussa kaupankäynti alkoi elpyä, ja se normalisoitui kesän aikana. Vielä tänä syksynäkin epidemian leviämiseen liittyi kuitenkin paljon epävarmuuksia”, Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski kertoo.
Yhtiön keskipitkän aikavälin tavoitteet vuosille 2019–2022 ovat liikevaihdon kasvattaminen yli 10 prosenttia vuosittain sekä vähintään neljän prosentin liikevoittomarginaali vuosittain.
Noudattamansa toimintamallin mukaisesti Kamux ei anna tulosohjeistusta tai -ennusteita. Yhtiön hallituksen antamiin keskipitkän aikavälin tavoitteisiin ei ole tehty muutoksia tilanteen johdosta.
Kamux joutuu sulkemaan Saksan autoliikkeensä
Digitaalisten kanavien lisäksi Kamuxilla on yhteensä 78 myymälää Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Koronasulun vuoksi yhtiön autokauppa Saksassa siirtyy kuitenkin nyt sähköisiin kanaviin Saksan koronavirus- ja epidemiatilanteen vuoksi. Maa sulki 16. joulukuuta alkaen laajasti vähittäiskauppojaan aivan välttämättömiä liikkeitä lukuun ottamatta.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Saksan kauppasulku kestää tammikuun 10. päivään 2021. Sulku saattaa muodostua pidemmäksi infektioiden ilmaantuvuustilanteen mukaan. Sulkeminen tarkoittaa sitä, että myös Kamuxin on suljettava kahdeksan myymäläänsä Saksassa.
”Meillä on ennestään kokemusta yhdestä Saksan sulkemisesta tältä keväältä. Jälleen siirrymme käymään kauppaa yksinomaan digitaalisten kanavien kautta etämyyntinä. Olosuhteista huolimatta pystymme tarjoamaan hyvää asiakaspalvelua ja tekemään autokauppaa sähköisissä kanavissa sitoutuneen ja osaavan etämyyntitiimimme avulla”, Kamuxin kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Ilkka Virtanen sanoo.
Virtasen mukaan Kamuxilla on virtuaalinen läsnäolo kaikissa kaupungeissaan Saksassa. Kivijalkamyymälässä asiointi ei ole siksi välttämättömyys auton ostamiselle.
Kamux pystyy tuloksen tekemiseen pandemiakriisinkin aikana
Handelsbanken kertoo aamukatsauksessa, että pankki on odottanut Kamuxille 9,7 prosentin liikevaihdon kasvua ja 4,2 prosentin liikevoittomarginaalia tänä vuonna.
”Konsensusodotuksissa on ollut hieman nopeampi liikevaihdon kasvu ja sama marginaali. Uskomme, että toteutuvat numerot vastaavat aika lailla markkinoiden ennusteita, vaikka uusimmat talouden rajoitustoimet voivatkin kiistatta lisätä epävarmuutta”, pankki toteaa.
Handelsbankenin arvion mukaan näyttää siltä, että Kamuxin kuluvan vuoden viimeisen vuosineljänneksen alku oli odotettua vahvempi, sillä yhtiö on pystynyt tarkentamaan koko vuoden näkymiään koronarajoitustoimista huolimatta.
”On myös huomionarvoista, että käytettyjen autojen markkinat ovat ailahdelleet tänä vuonna huomattavasti pandemian takia.”
Tässä ympäristössä pankki pitää positiivisena sitä, että Kamux on osoittanut pystyvänsä taloudellisesti vahvaan tekemiseen.
”Yhtiön toimintamalli toimii siis myös vaikeammissa olosuhteissa. Kamuxilla on vahva kasvunäkymä hyvin fragmentoituneilla käytettyjen autojen markkinoilla”, Handelsbanken toteaa.
Pankki säilyttää Kamuxin osakkeen ostosuosituksen ja tavoitehinnan ennallaan. Tavoitehinta on 15,5 euroa, mikä ylittää hieman osakkeen viimeisimmän 12,9 euron kurssinoteerauksen Helsingin pörssissä.
Kamux julkaisee tilinpäätöstiedotteensa 26.2.2021.
