Sijoitusuutiset

Eläkeyhtiö Varma luopuu sijoituksista kivihiileen ja öljyyn – ”emme näe tulevaisuutta hiileen perustavalle sähköntuotannolle”

Ilmastonmuutoksen hillintä tarjoaa Varman mukaan myös sijoitusmahdollisuuksia.

Varman yli 50 miljardin euron sijoitussalkusta on karsittu sijoituksia fossiilisiin polttoaineisiin, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Eläkeyhtiön tavoitteena on muokata sijoitussalkustaan hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä. Ilmastotavoitteissaan Varma on sitoutunut poistumaan hiilisijoituksista vuoteen 2025 mennessä ja sulkemaan öljynporauksen pois 2030 mennessä.

Vuoden 2020 lopussa Varman salkussa ei ollut enää kaivosyhtiöitä, jotka tuottavat kivihiiltä. Hiilentuottajien lisäksi poissulkemiset ulottuvat öljynporaukseen ja sähköntuottajiin, joiden liiketoiminta nojaa kivihiileen.

Varman suorista osakesijoituksista ja pörssinoteeratuista rahastoista (ETF) oli vuoden 2020 lopussa enää 0,5 prosenttia öljynporaustoimialan osakkeissa. 1,6 prosenttia osakkeista ja ETF:stä oli sijoitettuna yhtiöissä, joilla yli viiden prosenttia liiketoiminnasta perustuu hiileen. 

Varman tavoitteena on, että hiilivoimaloiden alasajoa nopeutetaan niin, että Varman salkussa olevien yhtiöiden hiilivoimalat on suljettu viimeistään 2030 mennessä.

”Muussa tapauksessa irtaudumme sijoituksesta. Emme näe tulevaisuutta hiileen perustavalle sähköntuotannolle”, sanoo Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.

Kivihiilen ja öljyn poissulkemiset koskevat suoria sijoituksia kuten osake- ja yrityslainoja; esimerkiksi aktiivisissa osakerahastoissa Varma sijoittaa vain vähähiilisiin rahastoihin.

Ilmastonmuutoksen hillintä tarjoaa myös sijoitusmahdollisuuksia.

”Uskomme, että hiilitehokkailla ja päästöjään vähentävillä sijoituskohteilla on myös parhaat edellytykset menestyä”, Kaskela toteaa.

Varma on vuoden ajan koonnut erityistä sijoituskokonaisuutta, ilmastoallokaatiota, johon on poimittu sellaisia sijoituskohteita, joiden liiketoiminta hyötyy ilmastonmuutoksen hillinnän toimista ja joilla on selkeä tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä. Vuoden 2020 lopussa ilmastoallokaation osuus koko sijoitussalkusta oli 12,4 prosenttia.

”Eri toimialoilla on paljon mahdollisuuksia, ja esimerkiksi uusiutuva energia on usein osoittautunut hyväksi sijoituskohteeksi. Jos katsotaan vaikka Texasin osavaltiota: siellä on sähköntuotannossa tuulivoimaa jo neljännes, selvästi enemmän kuin kivihiiltä.”

Ilmastotavoitteisiin päästäkseen Varma vähentää asteittain eri omaisuuslajien päästöjä. Osakesijoitusten hiilijalanjälki on keventynyt 29 prosenttia viidessä vuodessa, kiinteistöjen peräti 47 prosenttia.

”Olemme pienentäneet omistuksiamme hiili-intensiivisimmissä yhtiöissä ja valinneet tietyn toimialan sisällä puhtaammin toimivia yhtiöitä. Kiinteistöissä on otettu käyttöön päästötöntä kaukolämpöä ja sähköä, ja esimerkiksi vuokra-asunnoissa hyödynnetään maalämpöä”, Hanna Kaskela sanoo.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös