KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Näin BMW on ottanut ladattavien autojen johtoasemansa

BMW iX3 perheauto auto sähköauto SAV Sports Activity Vehicle

Autoteollisuus on jo vuosien ajan tehnyt töitä valikoimansa sähköistämiseksi. Nyt BMW on tuonut markkinoille uuden BMW iX3:n.

Tietyt toimijat ovat olleet tutkimustyössään hyökkäävämpiä kuin toiset. BMW on ollut eturintamassa. Ensimmäinen täysin sähkötoiminen auto tuotiin markkinoille ja kymmenen vuotta sitten, BMW i3. Niinpä insinöörit ovat ehtineet hankkia runsaasti kokemusta.

BMW:n kehitystiimi on työskennellyt vuosia tekniikan parissa taatakseen, ettei sähkön käyttöön siirtyminen vaikuta kuljettajan tai matkustajan kokemukseen.

Myös kuluttajat ovat reagoineet. BMW on ladattavien autojen myyjien eturivissä 14 prosentin markkinaosuudella.

Ladattaviin autoihin siirtyminen on samaan aikaan vasta alussa. Myytyjen sähköautojen määrän pitäisi pandemiasta huolimatta kasvaa tänä vuonna yli puoleen miljoonaan, jos MINI lasketaan mukaan, ja ensi vuonna myynnin pitäisi uusien lanseerausten myötä yli kaksinkertaistua.

Skandinaviassa BMW on kärjessä. BMW Sverige arvioi, että 50 prosenttia tänä vuonna myytävistä autoista on ladattavia, ja Norjassa vastaava luku on peräti 90 prosenttia. Muutos on jo käynnissä. BMW:n valikoimassa on jo vuonna 2023 peräti 25 sähköistettyä mallia, joista puolet täysin sähkötoimisia.

Kymmenessä vuodessa teillä pitäisi olla yhteensä yli seitsemän miljoonaa sähköistettyä BMW-merkkistä ajoneuvoa, joista noin kahta kolmasosaa ajetaan sähköllä.

BMW:n ensimmäinen täyssähköinen BMW iX3 Sports Activity Vehicle yhdistää kahden maailman parhaat puolet: BMW iX3:n ajodynamiikan ja premium-laadun sekä viidennen sukupolven BMW eDrive -tekniikan loistavan suorituskyvyn ja tehokkuuden.

Toimintamatka on jopa 459 kilometriä ja sähkönkulutus on alimmillaan 18,5 kWh/100 km, joten BMW iX3 asettaa uusia mittapuita. Loppuun asti kehitetty ja täyssähköinen: BMW iX3 tarjoaa jo tänään tulevaisuuden sähköistävää läsnäoloa.

Norjalaisen motor.no-julkaisun vuoden 2021 talvitesti osoitti, että BMW iX3:n toimintamatka akulla oli pidempi kuin millään muulla testatulla autolla. Lisäksi se ylsi Motor-julkaisun kaikkien aikojen parhaisiin tuloksiin. Kylmyys lyhentää toimintamatkaa akulla, joten testattavat autot pääsevät vain harvoin lähelle WLTP-testituloksiaan. 

Lue lisää: BMW:n ensimmäinen sähkötoiminen Sports Activity Vehicle BMW iX3

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös