
Raaka-aineet ovat kallistuneet kevään 2020 koronakuopan jälkeen voimalla. Raakaöljyn hinta on noussut vuodessa yli 110 prosenttia ja maakaasun yli 80 prosenttia. Metalleista esimerkiksi kuparin hinta on noussut vuodessa yli 40 prosenttia.
Kasvavista inflaatiopaineista huolimatta inflaatiosuojana pidetty kulta ei ole saanut tuulta purjeisiinsa – ei siitäkään huolimatta, että inflaatiopaineet ovat voimistuneet. Kultafutuurien hinnat ovat laskeneet vuodessa 9,4 prosenttia.
Kuitenkin merkit kiihtyvästä inflaatiosta ovat päivä päivältä ajankohtaisempia.
Syyskuussa USA:n kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 5,4 prosenttia. Hinnat nousevat erityisesti energiatuotteissa sekä komponentti- ja työvoimapulasta kärsivissä tuotteissa.
Keskuspankkiirit olivat syyskuun kokouksessa huolissaan varsinkin talouden toimitusketjujen häiriöistä ja niiden vaikutuksesta inflaatioon.
Odotettua sitkeämpi inflaatio on vaikuttanut Fedin rahapolitiikkaan. Aiemmin keskuspankki arvioi, että inflaatio on tilapäistä, mutta nyt keskuspankkiirit ovat päivä päivältä epävarmempia näkemystensä suhteen. Fed ei halua ajautua tilanteeseen, jossa korkoja nostetaan samaan aikaan kun arvopaperien osto-ohjelma on edelleen käynnissä.
Kullan hinta saattaa kuitenkin nousta lähiaikoina reippaastikin, vaikkakin hyvin erilaisista syistä kuin muut hyödykkeet.
Tätä mieltä on kaksi Kanadan kaivostoiminnan merkkihenkilöä – David Garofalo ja Rob McEwen. Garofalo on Gold Royalty Corp -yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. McEwen on puolestaan Goldcorp-yhtiön perustaja ja McEwen Mining -yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Molemmilla on pitkä työhistoria kultakaivosyhtiöistä.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan he ennustavat sijoittajien havahtuvan pian siihen, että maailmanlaajuiset inflaatiopaineet eivät ole ohimeneviä ja ne ovat voimakkaampia kuin keskuspankkiirit väittävät tai kuluttajahintaindeksit kertovat.
Sijoittajien tarve suojautua inflaatiolta saattaa nostaa kullan hinnan todennäköisesti peräti 3000 dollariin unssilta, Garofalo ennustaa. Kulta noteerataan nyt noin 1800 dollariin unssilta. McEwenin ennuste on vieläkin rohkeampi, sillä hän uskoo kullan vielä kipuavan 5000 dollariin.
Ei ole tietenkään mikään yllätys, että kultajohtajien näkemykset kullan tulevasta hintakehityksestä ovat myönteisiä. Yleensä kultayhtiöiden johtajat eivät kuitenkaan anna lyhyen aikavälin jyrkkiä hintaennusteita.
Garafalo ja McEwen perustelevat kultanäkemystään inflaatiopaineiden lisäksi muiden metallien hintakehityksellä. Jos muut metallit antavat viitteitä tulevasta, kultaralli tulee olemaan dramaattinen, Garofalo sanoi haastattelussa perjantaina McEwenin rinnalla.
”Puhun kuukausista. Reaktio on yleensä välitön ja dramaattinen, kun se tapahtuu. Siksi olen melko varma, että kulta saavuttaa 3 000 dollaria unssilta kuukausien kuluessa, ei vuosien.”
McEwenin mukaan maailmanlaajuinen raha- ja velkaekspansio pandemiasta selviytymiseksi sekä toimitushäiriöihin liittyvät toissijaiset ajurit saavat ihmiset kääntymään takaisin perinteisiin vaurauden suojausmenetelmiin.
”Kyse ei ole vain dollarista. Kaikkien valuuttojen ostovoima on alhaisempi kuin vuosi sitten. Joten pidän sitä ennennäkemättömänä kehityksenä ainakin meidän elinaikanamme, mikä tulee vaikuttamaan fiat-valuuttojen arvoon ympäri maailmaa.”
Kullan yleishyödyllisyys ja 4 000 vuotta vanha historia tarkoittavat, että kulta on kryptovaluuttoja paremmassa asemassa suojana inflaatioympäristöä vastaan, Garofalo sanoi.
Inflaatio kiihtyy myös kultateollisuudessa, kun työvoiman ja panosten niukkuus kasvaa ja kustannukset nousevat. Tämä luo keskisuurille tuottajille uuden kannustimen hakea säästöjä fuusioiden ja yritysostojen avulla vuosien ali-investointien jälkeen.